Vantaalais-nurmijärveläinen kisapari pääsee joulukuussa debytoimaan arvokilpailuissa Thaimaassa.
Beach volleyn alle 19-vuotiaiden MM-kisat käynnistyvät Thaimaassa Suomen itsenäisyyspäivänä eli joulukuun kuudes. Mestari on selvillä viittä päivää myöhemmin.
– Pääsarjassa pelaa 32 joukkuetta. Meidän urakkamme alkaa karsinnoista. Niissä on 24 joukkuetta, joista neljä pääsee pääsarjaan, 18-vuotiaat Samuel Vainio ja Samu Pulkkinen selvittävät systeemiä.
Runsas vuosi sitten kaksikko ehdittiin jo valita Suomen edustajiksi Turkin Izmirissä tuolloin pelattuihin alle 18-vuotiaiden EM-kisoihin. Mutta sitten Suomen Lentopalloliitto päätti, että koronapandemian vuoksi täkäläiset eivät osallistu kyseisiin kekkereihin.
– Se oli fiksu ratkaisu, Vapaalassa asuva Vainio myöntää.
– Olisimme todennäköisesti saaneet sieltä MM-kisoihin oikeuttavia kansainvälisten pelien pisteitä, mutta onneksi pääsemme nyt mukaan villi kortti -järjestelmän kautta, nurmijärveläinen Pulkkinen jatkaa.
Roi Et -nimisessä kaupungissa ei suomalaiskaksikolla todennäköisesti tule olemaan helpot oltavat.
– Mutta jos pelaamme karsinnoissa omalla tasollamme, pääsemme pääsarjaan, Pulkkinen uskoo.
– Ja sitten mikä tahansa on mahdollista, Vainio komppaa.
Karsinta-arvontoja ei ole vielä suoritettu.
– Sen verran olemme videoita katselleet, että tiedämme suunnilleen, mikä on taso. Kovimmat joukkueet tulevat Saksasta, Venäjältä ja Ranskasta.
Isäntä-Thaimaasta kisoissa on mukana kolme paria, joistakin maista kaksi, suurimmasta osasta – kuten Suomesta – vain yksi.

Vainio ja Pulkkinen ovat pystyneet harjoittelemaan hyvin koko pian päättyvän vuoden.
– Kesäkaudella pelasimme miesten avointa sarjaa ja muutaman kerran miesten SM-sarjassakin, Vainio kertoo.
– Kerran pääsimme jopa karsinnasta pelaamalla pääsarjaan, mikä on näin nuorelta parilta harvinainen saavutus, jatkaa Pulkkinen.
Kun ulkohiekoilla pelaaminen ei onnistu, Vainio ja Pulkkinen hoitavat lajiharjoitteet 5–6 kertaa viikossa kauppakeskus Triplan Biitsissä.
Lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu kolme voimatreeniä uudessa Urhea-hallissa ja pari omatoimista harjoituskertaa Konalassa sijaitsevalla Hiekka Beach Volley Clubilla.
Kaksikko opiskelee kolmatta vuottaan Mäkelänrinteen urheilulukiossa, joten Triplan sijainti on ihanteellinen, Urhea-hallista puhumattakaan. Se sijaitsee aivan koulurakennuksen vieressä.
– Urhea-halli on mahtava paikka. Se tarjoaa meille loistavat harjoittelumahdollisuudet. kaksikko kehuu.
Paitsi ei hiekkaa, mutta sitä löytyy Biitsistä. Siellä Vainio ja Pulkkinen harjoittelevat ”lukujärjestykseen upotettuna” kolmena aamuna viikossa.
Biitsissä heitä valmentaa Wesley Pinheiro, joka on kotimaassaan Brasiliassa valmentanut olympiaurheilijoitakin. Parinkymmenen vuoden beach volley -valmennuskokemuksen omaava Pinheiro on tullut Suomeen puolisentoista vuotta sitten ja jakaa tietouttaan Biitsissä avoimilla vuoroilla. Huippupelaajista vain Vainio ja Pulkkinen saavat tällä erää nauttia Pinheiron opeista.
– Kuin taivaan lahja. Todella inspiroiva ihminen, Vainio ja Pulkkinen kehuvat brassia.
– Olemme menneet kokonaisuutena huikein askelin eteenpäin. Fysiikkaa on tietysti tullut lisää iän mutta myös loistavan fysiikkavalmennuksen myötä, Pulkkinen toteaa.
– Tiimityöskentely ja hermojen hallinta, jatkaa Vainio rutkasti parantuneiden osa-alueiden listaa.
Pinheiro sanoo, että Pulkkisen ja Vainion suurin vahvuus on kova halu harjoitella, oppia ja kehittyä.
– Uskon, että heistä tulee ykköspari ainakin Suomessa ja että he tulevat menestymään myös kansainvälisillä kentillä.
MM-kisoissa Pinheiro ei ole paikalla. Sen sijaan Vainion ja Pulkkisen pitkäaikainen valmentaja ja tärkeä taustahenkilö Heikki Paija sekä Suomen miesten maajoukkueen valmentaja Jussi Tommola ovat Thaimaassa nuoren kaksikon tukena.