Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauneimpia joululauluja lauletaan Vantaalla monessa kirkossa – osaan tilaisuuksista vaaditaan koronapassia

Kauneimpia joululauluja pääsee Vantaalla laulamaan tänä vuonna, mutta joissain tilaisuuksissa vaaditaan koronapassia.

Vantaan seurakunnilla on Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kaksi käytäntöä. Vantaan seurakunnat kertoo tiedotteessaan, että osaan tilaisuuksista pääsee koronapassilla, jolloin tilaisuuden henkilömäärää ei ole rajoitettu. Jos tilaisuuteen ei edellytetä koronapassia, tilaisuuden henkilömäärä on rajattu puoleen. Joihinkin tilaisuuksiin täytyy ilmoittautua ennakkoon. Lisäksi tilaisuuksissa suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttämistä.

Osoitteessa www.vantaajoulu.fi löytyy tietoa kunkin tapahtuman käytännöistä.

Koronapassia kysytään, sillä Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiukentaa rajoituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiksi.

Vantaan seurakunnat kertoo tiedotteessaan, että rajoitukset eivät koske niitä seurakunnan konsertteja, joissa kaikille on istumapaikat. Myös messut, hartaudet, vihkimiset ja muut tilaisuudet toteutetaan normaalisti.