Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tiesitkö, että vanhuksesta voi tehdä huoli-ilmoituksen? – Lomakkeen löytäminen jopa mahdotonta monen kunnan nettisivuilta, paljasti selvitys

Huoli-ilmoitusten määrä ja jatkuvassa kasvussa, vaikka lomakkeen löytäminen on eräiden kuntien sivuilta erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Ilmoitusmäärien kasvu kertoo, että kotona asumisen turvallisuudessa on suuria haasteita. Tänä vuonna liki 60 prosenttia tulipaloissa menehtyneistä on yli 65-vuotiaita, kertoo tiedotteessaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (Spek).

Järjestö on huolissaan siitä, että kotona asuvissa ikäihmisissä on paljon niitä, joiden asumisen turvallisuus ei ole riittävällä tasolla.

Yksi keino yrittää vaikuttaa asiaan, on tehdä huoli-ilmoitus. Sen voi tehdä kuka tahansa, kun on aidosti huolissaan läheisen, kuten sukulaisen tai naapurin pärjäämisestä. Sen voi tehdä henkilö itsekin.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto (VALLI) haki kokeeksi huoli-ilmoituslomakkeita vajaan sadan kunnan nettisivuilta. Noin puolesta sivustoista lomake oli löydettävissä helposti. Noin neljänneksestä puolestaan lomaketta oli erittäin vaikeaa tai mahdotonta löytää.

– Yksi syy huoli-ilmoitusten määrän kasvuun on se, että Suomessa asuu yhä enemmän yksin ihmisiä, joiden toimintakyky on merkittävästi heikentynyt. Toinen selittävä tekijä on se, että huoli-ilmoituksesta tiedetään nyt aiempaa paremmin, kertoo Spekin erikoistutkija Tarja Ojala.

Ilmoituksen voi Ojalan mukaan tehdä joko lomakkeella, soittamalla tai kirjeellä. Tieto huolesta voi tulla sosiaalitoimeen myös viranomaistietä kuten esimerkiksi ensihoidosta. Ojala sanoo, ettei huoli-ilmoitusten tarkkaa määrää kunnissa ja koko Suomessa tiedetä.

Huoli-ilmoituksessa kysymys ei ole kyttäämisestä vaan huolehtimisesta.

– Kun sosiaalitoimi saa huoli-ilmoituksen, sen tulee selvittää huolen kohteena olevan henkilön tilanne ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilölle on löydettävä asunto turvattoman kodin sijaan. Tämä taas aiheuttaa taloudellista painetta sosiaalitoimelle, Ojala selvittää.

Hän korostaa huoli-ilmoituksen tekemisen tärkeyttä.

– Kaikki lähtee huolenpidosta. Huoli-ilmoituksessa kysymys ei ole kyttäämisestä vaan huolehtimisesta. Mieluummin huoli-ilmoitus etukäteen kuin huono omatunto jälkikäteen, Ojala neuvoo tiedotteessa.

Pelastustoimi on huolissaan tulipalon hetkellä esimerkiksi siitä, miten asunnosta pääsee ulos henkilö, joka tarvitsee apua päästäkseen ylös sängystä.

– Lähimmäisenrakkauden ja lainsäädännön asettamien velvollisuuksien ohella on hyvä tuntea myös itsesuojeluvaistoa. Tulipalo naapurissa voi vaarantaa monen muun ihmisen turvallisuuden, sanoo Ojala.

Meneillään olevan Paloturvallisuusviikon teemana on läheisten paloturvallisuudesta huolehtiminen. Se voi tarkoittaa esimerkiksi läheisen palovaroittimista ja liesiturvallisuudesta huolehtimista, mutta myös huoli-ilmoituksen tekemistä.

Palokuolemien uhreista keskimäärin 40 prosenttia oli yli 65-vuotiaita vuosina 2015–2020. Tänä vuonna 19. marraskuuta mennessä ikääntyneiden osuus oli noin 60 prosenttia. Tulipaloissa on menehtynyt tuohon mennessä 37 henkilöä, joista 22 oli yli 65-vuotiaita.