Aluevaaleihin on aikaa alle kaksi kuukautta – Vantaalaisten kiinnostus äänestämiseen on vielä laimeaa

Äänestäminen: Vantaalle ja Keravalle valitaan yhteinen aluevaltuusto, joka päättää, miten sosiaali- ja terveyshuolto sekä pelastustoimi järjestetetään vuodesta 2023 lähtien.

Kadulla ja kauppakeskuksissa tavattuja vantaalaisia eivät vielä juurikaan kiinnosta tammikuussa pidettävät aluevaalit. Vaaleissa valitaan valtuutetut Vantaan ja Keravan yhteisen hyvinvointialueen aluevaltuustoon, joka päättää näiden kaupunkien sosiaali- ja terveysasioista ensi vuodesta lähtien.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille 1. tammikuuta 2023.

Moni katukyselyymme vastannut sanoo, ettei ole perehtynyt aluevaaleihin eikä oikein tiedä niistä mitään, ja että äänestäminenkin on epävarmaa.

Poikkeuksiakin on, kuten jokiniemeläinen sairaanhoitaja Riitta Martikainen. Hän aikoo äänestää, mutta kaipaa lisää tietoa vaaleista ja ehdokkaista.

Hänen ehdokkaansa ratkeaa sen perusteella, mitä ja miten ehdokas asioita aikoo ajaa. Puolueella ei ole niin merkitystä.

– Poliittisuus ei ole tärkeää, vaan yhteinen hyvä, Martikainen kiteyttää.

Poliittisuus ei ole tärkeää, vaan yhteinen hyvä.

Riitta Martikainen

Häntä harmittaa, että esimerkiksi tv:n keskusteluissa toisen puolueen hyvää ehdotusta ei tueta vain sen takia, että se ei ole puolueen oma ehdotus.

Martikaista, terveysalan ammattilaista, mietityttää myös se, miten hoitajia saadaan tulevaisuudessa palkattua.

Ja lisääntyykö työntekijöiden byrokratia vieden aikaa hoitotyöltä, kun uusi hyvinvointialue aloittaa. Entä tuleeko lisää johtajia, mutta ei hoitajia. Monta kysymystä on vielä vailla vastausta.

Korsossa asuva Mary Tauslahti sanoo, että hän ei ole vielä ajatellut aluevaaleja mutta käy todennäköisesti äänestämässä.

– Käyn äänestämässä, jos olen paikkakunnalla, toteaa puoliso Jani Tauslahti.

Ehdokkaan ratkaisee tämän ajama asia, ei puolue.

Niina Mihailoffia kiinnostavat sosiaali- ja terveysasiat, mutta politiikka ei. Hän ei aio äänestää.

Kuusikossa asuva Sauli Ronkainen pitää tärkeänä, että kunnallisiin palveluihin, kuten lääkärin vastaanotolle, pääsee mahdollisimman nopeasti. Ja yksityisten palvelujen Kela-korvaukset pitää säilyttää.

– Oman kylän asiat kiinnostavat ja ehdokkaan ratkaisee henkilö, Ronkainen sanoo.

Aluevaltuusto

Tammikuussa äänestetään

Vantaa ja Kerava muodostavat yhteisen hyvinvointialueen, jolle valitaan aluevaltuusto tammikuussa pidettävillä aluevaaleillla.

Kotimaan ennakkoäänestysaika on 12. – 18. tammikuuta ja varsinainen äänestyspäivä on 23.1.2022.

Aluevaltuusto aloittaa toimikautensa 1. maaliskuuta 2022, ja sote-palvelut sekä pelastustoimi siirtyvät hyvinvointialueille 1. tammikuuta 2023.

Aluevaltuustot päättävät muun muassa hyvinvointialueen toiminta- ja palvelusuunnitelmasta, palveluverkoston periaatteista, pelastustoimen palvelutasosta sekä hyvinvointialueen talousarviosta ja -suunnitelmasta.

Valtuuston toimikausi on neljä vuotta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut