Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi huolissaan Vantaan huumetilanteesta: "Vastaan tulee yhä enemmän hyvin nuoria käyttäjiä" – nuoriso hankkii huumeita somen avulla

Yleisimpiä huumeita Vantaan katukaupassa ovat nykyisin kannabis, amfetamiini, ekstaasi, kokaiini, Subutex ja huumausaineeksi luokiteltavat lääkeaineet, kuten Rivotril ja Xalol.

Syksyllä julkaistun THL:n kouluterveyskyselyn mukaan nuorten laittomien huumeiden käyttö ja kokeilu ovat vähentyneet Vantaalla. 8.- ja 9.-luokkalaisista nuorista 9 prosenttia sekä lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista 17 prosenttia oli kokeillut huumeita. Luvut olivat laskeneet useita prosenttiyksiköitä edellisestä vuoden 2019 kyselystä.

Poliisin silmin tilanne ei näytä yhtä valoisalta: huumeiden käytön väheneminen ei näy poliisityössä, sanoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Mikko Minkkinen.

– Emme voi vahvistaa kyselyn tuloksia, koska vastaan tulee yhä enemmän hyvin nuoria käyttäjiä. Välillä tulee tietoon jopa 13-vuotiaita käyttäjiä, Minkkinen kertoo.

Huumekauppaa käydään usein Vantaan asemanseuduilla ja muilla ruuhkaisilla paikoilla. Minkkisen mukaan poliisi saa silloin tällöin ilmoituksia myös epäillystä koulujen lähellä tapahtuvasta huumekaupasta.

– Nämä eivät kuitenkaan ole yleisimpiä myyntipaikkoja.

– Myyntipaikkoja löytyy oikeastaan mistä tahansa. Missä on käyttäjiä on yleensä myös myyjiä, Minkkinen summaa.

Kokaiinin käyttö on lisääntynyt selvästi.

Kysely toi esille, että nuoriso tietää aiempaa paremmin, mistä Vantaalta saa huumeita. 8.- ja 9.-luokkalaisista nuorista 57 prosenttia kertoi tietävänsä, mistä aineita voi hankkia. Lukiolaisista 69 prosentilla oli tästä tietoa ja ammattikoululaisista 70 prosentilla. Luvut olivat nousseet useita prosenttiyksiköitä vuoden 2019 kyselystä.

Nuoret hankkivat huumeita yhä enemmän sosiaalisen median, kuten WhatsAppin, avulla. Väyliä on monia muitakin, mutta poliisi ei halua niitä paljastaa.

Tyypillisesti nuori tietää jonkun, joka taas tietää jonkun, jolta huumeita voi ostaa.

– Tämä on huolestuttavaa. Vantaalta on ilmeisen helppoa saada huumeita, sanoo Vantaan nuortenkeskus Nupin esimies (vs.) Henna Niskanen.

Niskasen mukaan Nupilla on vuodessa noin 1 350 asiakasta, joista 13–21-vuotiaat päihteidenkäyttäjät muodostavat noin 10 prosenttia. Luvut ovat pysyneet samalla tasolla viime vuodet. Usein Nuppiin hakeutumisen syynä on nuoren ahdistus tai mielialaongelmat. Ajoittain nuori on helpottanut pahaa oloaan käyttämällä päihteitä, kuten kannabista, ja hän tarvitsee keskusteluapua päästäkseen eroon ongelmistaan.

Välillä tulee tietoon jopa 13-vuotiaita käyttäjiä.

– Jos nuori on motivoitunut, pystymme auttamaan häntä, Niskanen sanoo.

Jos täysi-ikäinen on pahassa huumekierteessä, hänet voidaan ohjata päihdeklinikalle.

Kannabis on yhä suosituin aine katukaupassa. Yleisimpiä huumeita ovat myös amfetamiini, ekstaasi, kokaiini, Subutex ja huumausaineeksi luokiteltavat lääkeaineet, kuten Rivotril ja Xalol.

– Kokaiinin käyttö on lisääntynyt selvästi. Viime aikoina on myös tullut paljon takavarikkoja Xalolista, Minkkinen selvittää.

Minkkinen arvioi, että rikosilmoituksia erilaisista huumausainerikoksista on kirjattu Vantaalla tänä vuonna suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna.

– Takavarikot törkeissä huumausainerikoksissa ovat kuitenkin kasvaneet merkittävästi. Myös monenikäisten käyttäjien hoitoonohjauksia on tehty tänä vuonna 750 enemmän kuin viime vuonna.