5–11-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokottaminen alkaa Vantaalla ehkä jo ennen joulua – Näin koronapassin laajentuminen näkyy Vantaan rokotuspisteillä

Vantaalla 5–11-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien koronarokotukset käynnistyvät pian. Vantaan ennaltaehkäisen terveydenhuollon palvelupäällikkö Piia Niemi-Mustonen kertoo, että rokotusten on tarkoitus alkaa viikon parin päästä.

– Valmius 5–11-vuotiaiden lasten rokotusten käynnistämiseen on olemassa. Aloitamme heti, kun saamme rokotteet sekä THL:lta tarkemman ohjeistuksen, Niemi-Mustonen sanoo.

Vantaalla on jaossa kolmansia rokotuksia kaikille yli 18-vuotiaille, joilla edellisestä rokotuksesta on kulunut aikaa vähintään 5–6 kuukautta. Kolmannen rokotteen on saanut Vantaalla noin 17 000. Kaksi rokotetta on saanut yli 160 000 ja yhden rokotteen yli 170 000 vantaalaista.

Koronapassin laajentuminen on näkynyt rokotusinnossa.

– Läpi syksyn on ollut havaittavissa piikki rokotusten määrässä, kun koronapassiin liittyen on tehty linjauksia. Ei kuitenkaan mitään suurta ryntäystä, Niemi-Mustonen kertoo.

Niemi-Mustonen arvioi, että kymmeniätuhansia vantaalaisia ovat vielä kokonaan ilman koronarokotteita, vaikka heillä olisi mahdollisuus saada rokote.

– Kannustan kaikkia menemään rokotukseen. Jos rokote mietityttää tai rokottaminen jännittää, kannattaa asia ottaa rohkeasti esille terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, hän sanoo.

Vantaalla koronarokotukseen pääsee ajanvarauksella. Lisäksi rokotteita annetaan ajanvarauksettomilla walk in -pisteillä. Ajankohtaiset tiedot rokotuksiin liittyen löytyvät kaupungin verkkosivustolta www.vantaa.fi/koronarokotukset.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut