Itä-Uudenmaan poliisi on saanut marraskuun ja joulukuun aikana muutamia rikosilmoituksia autoliikkeisiin tehdyistä murroista.
Autoliikkeisiin on murtauduttu muun muassa ikkuna rikkomalla. Sisältä varkaat ovat löytäneet autojen avaimia. Niillä varkaiden matkaan on poliisin tiedotteen mukaan lähtenyt autoliikkeessä myynnissä olevia arvokkaitakin autoja.
Autoliikkeiden pihassa myytävänä olleista yksittäisistä autoista on lisäksi anastettu katalysaattoreita. Autoihin on myös murtauduttu. Varkaat ovat vieneet mennessään muun muassa rengassarjoja vanteineen.
Poliisi muistuttaa, että myytävissä olevien autojen avaimet tulee laittaa varmaan talteen lukkojen taakse, jotta ne eivät päädy vääriin käsiin. Lisäksi neuvotaan, että hyvästä valaistuksesta ja kameravalvonnasta autoliikkeiden pihoilla on hyötyä rikosten ehkäisemisessä ja selvittämisessä.