Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Aviapolikseen laaditaan taiteen yleissuunnitelma – Veromiehessä toteutettavaan pilotointiin haetaan kolmea taiteilijaa villiä visiointia varten

Vantaan kaupunki on lähtenyt etsimään uudella otteella suuntalinjoja sille, millaista taidetta voimakkaasti asuin- ja työpaikka-alueena kehittyvään Veromiehen kaupunginosaan hankitaan ja millä tavoin. Pilotointi on osa hanketta, jonka tavoitteena on laatia Aviapolikseen taiteen yleissuunnitelma.

Veromiehen taiteen ideointia varten on jo käynnistetty kolmen taiteilijan haku, joka päättyy 5. tammikuuta. Valitut saavat kukin oman työkohteensa tai -tehtävänsä sekä 5 000 euron palkkion ennakkoluulottomasta ja villistäkin visioinnista, joka saattaa liittyä esimerkiksi siihen, miten taide voi ohjata liikkumista alueella.

Ideoiden tuloksia on tarkoitus esitellä Aviapoliksen aseman lähelle rakentuvassa Aviapolis X -tapahtumatilassa.

Hanke on erityinen sikälikin, että se on poikkihallinnollinen. Taiteen suunnittelua ohjaavassa Aviapoliksen suuralueen työryhmässä on mukana niin kaupunkikulttuurin kuin kaupunkiympäristön toimialan edustajia. Hankkeen koordinoinnista ja taiteen yleissuunnitelman laatimisesta vastaa rakennetun ympäristön taideprojekteihin erikoistunut konsulttiyritys Frei Zimmer Oy.

– Olennaista tässä vaiheessa on se, että varsinaiselle taideohjelmalle ei vielä ole budjettia. Nyt haemme vasta sitä, millaista taidetta Aviapoliksessa voisi olla ja mihin teokset sijoittuisivat, työryhmän puheenjohtajana toimiva taidemuseo Artsin päällikkö Anna Hjorth-Röntynen sanoo.

– Keskeistä on se, miten taidetta alueella voisi käyttää ja hyödyntää ja miten myös asukkaita pystytään sen avulla osallistamaan.

Alueella on Hjorth-Röntysen mukaan erityisyytensä, koska sen lisäksi, että siellä on toisilla koti ja toisilla työpaikka, se on hyvin kansainvälinen ja sille antaa leimansa myös ilmailu.

– Taide on se, mikä siellä pysyy ja luo myös tietyllä tapaa kotiseutunäkemystä. Samalla sen pitää ottaa huomioon myös työssä käyvät ja matkailijat.

Lisäksi taiteen tulee istua alueen rakentamisen ja kehittämisen arvoihin, kuten kaupunkivihreyteen ja käveltävyyteen.

Frei Zimmerin taidekoordinaattori Heini Orell kuvaa Aviapolista Suomen mittakaavassa merkittäväksi alueeksi. Yritys on tehnyt taideohjelmia ja -suunnitelmia moniin kaupunkeihin, moottoriteille ja erilaisiin hankkeisiin, muun muassa Tampereen ratikkaan ja Rantatunneliin, maan pisimpään maantietunneliin.

– Aviapoliksen alue on kuitenkin pinta-alaltaan ja hanke kokonaispanostukseltaankin suurempi, Orell vertaa.

– Mitä taiteella tavoitellaan, miten taidetta tullaan jatkossa hankkimaan ja kuinka taide antaa kullekin alueelle omaa imagoa sekä identiteettiä, tämän kaiken pitäisi selvitä tulevasta taiteen yleissuunnitelmasta, hän tiivistää.

Orellista on hienoa, että taiteen mahdollisuudet nähdään ja otetaan huomioon näin isossa hankkeessa. Virusten kurittamina aikoina julkisen taiteen arvo kasvaa entisestään.

– Ympäristössämme oleva taide sallii taiteen kokemisen ja siitä nauttimisen myös aikoina, jolloin joudutaan tekemään poikkeusratkaisuja ja sulkemaan museoita seikä muita yleisöpaikkoja.

Lue myös:

Vantaalla voi ihailla nyt revontulia – kaupungin eurolla ostama taideteos valaisee Aviapoliksessa

Aviapolikseen suunnitellaan edelleen runsaasti toimitiloja, vaikka etätyö lisääntyy