Omikronmuunnosta ei ole toistaiseksi löydetty lapsilta.
Vantaan kouluissa ja päiväkodeissa on todettu viime aikoina paljon koronatartuntoja. Tämä heijastelee yleistä koronatilannetta kaupungissa, kertoo Vantaan tartuntataudeista vastaava lääkäri Kirsi Valtonen.
– Vantaalla todettiin viime viikolla 90 tartuntaa 0–9-vuotiailla ja 133 tartuntaa 10–19-vuotiailla. Kaikki tartunnan saaneet eivät kuitenkaan ole olleet tartuttavina koulussa tai päiväkodissa, Valtonen selvittää.
Koronaa on havaittu viime viikkoina useissa kouluissa ja päiväkodeissa.
– Yksikään vantaalainen koulu tai päiväkoti ei ole jatkuvasti kärjessä tartunnoissa. Tilanne elää koko ajan, Valtonen kuvaa.
Valtosen tietojen mukaan Vantaan päiväkotien ja koulujen lapsilla ei ole todettu yhtäkään varmistettua omikronmuunnosta – ainakaan vielä.
– Omikronepäilyjen määrä on kuitenkin viimeisimmän viikon aikana lisääntynyt merkittävästi, ja oletettavasti omikron on kohta yleisin virusvariantti. Kouluissa ja päiväkodeissa todettavat virusvariantit noudattavat samankaltaista jakaumaa kuin muussakin väestössä.
Valtosen mukaan koronavirustauti on ollut lapsilla useimmiten lievä tai jopa oireeton.
– Oireet ovat tyypillisimmin samanlaisia kuin tavallisessa flunssassa.
Koronatartunnan saaneet ja altistuneet asetetaan tartuntatautilain mukaiseen eristykseen lähtökohtaisesti kymmeneksi päiväksi. Oireellisilla eristämisaika alkaa oireiden ilmaantumisesta ja oireettomilla positiivisen näytteen ottopäivästä.
Vantaan kaupunki ei enää seuraa karanteeniin asetettujen lasten määrää eikä tiedota siitä verkkosivuillaan. Miksei?
– Tätä ei ole enää katsottu mielekkääksi tai perustelluksi toimintatavaksi, sillä karanteenimäärien julkisella raportoinnilla ei saavuteta oleellista hyötyä epidemian torjunnassa tai vakavien tautitapausten estossa. Karanteenissa olevien määrän laskeminen vaatisi meiltä runsaasti manuaalista työtä, ja kaikki tähän käytetty aika on pois jostakin muusta, Valtonen huomauttaa.