Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksityisten hammaslääkärien hinnoissa isot vaihtelut, selvitti Kuluttajaliitto – Samasta toimenpiteestä yli 200 euron ero

Hammaslääkäripalvelujen hinnoissa on isoja eroja jopa saman paikkakunnan sisällä. Kun vertailtiin lähes 50 yksityistä hammasklinikkaa, hinnoista löytyi jopa yli 200 euron toimenpidekohtaisia eroja, selvisi Kuluttajaliiton vertailussa.

Kuluttajaliiton tänä syksynä tekemässä vertailussa oli mukana 47 yksityistä hammaslääkärin ja suuhygienistin palveluja tarjoavaa toimijaa.

Tiedotteen mukaan vertailussa ilmeni, että noin puolella tarkastelluista toimenpiteistä hintaero halvimman ja kalleimman välillä oli vähintään kaksinkertainen. Euromääräisesti suurimmat hintaerot olivat vertailun kalleimpiin kuuluvissa hammaslääkärin toimenpiteissä, kuten hampaan poistoleikkauksessa. Niissä hintaerot halvimman ja kalleimman klinikan välillä nousivat yli 200 euroon.

Tavallisen hampaan poiston hintaero oli selvityksen mukaan korkeintaan 51 euroa. Suun perustutkimuksessa edullisimman ja kalleimman hintaero oli enimmillään 85 euroa, kun keskihinta oli 77 euroa.

Vertailun edullisin hampaan paikkaus yhden pinnan täytteellä maksoi 68 euroa ja kallein 103 euroa, kun keskihinta oli 85 euroa.

Pienissäkin toimenpiteissä ja maksuissa hintaerot olivat tiedotteen mukaan suhteellisen suuria. Toimistomaksua peritään 4–20 euroa. Osa klinikoista ei kuitenkaan peri lainkaan toimisto- tai muita käyntimaksuja. Tiedotteessa huomautetaan, että toimistomaksut saattavat selvästi nostaa muuten edullisen käynnin hintaa.

Hammashoidon hintavertailu kannattaa myös omalla paikkakunnalla.

– Hammashoidon hintavertailu kannattaa myös omalla paikkakunnalla, sillä paikallinenkin hintahaitari voi olla leveä, neuvoo tiedotteessa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.

Vertailun mukaan kalleimmissa toimenpiteissä oli paikoin useiden satojen eurojen eroja eri palveluntarjoajien välillä samalla paikkakunnalla. Suun perustutkimuksessakin löytyi paikallisia 50 euron eroja hinnassa.

Hintaeroja löytyi eniten Helsingissä, Jyväskylässä, Kemissä, Keravalla, Oulussa ja Tampereella.

Joillain paikkakunnilla hammaslääkärien hintaerot taas olivat toimenpiteestä riippumatta suhteellisen pieniä. Tällaisia paikkakuntia ovat muun muassa Hyvinkää, Iisalmi, Kouvola, Lappeenranta, Nokia, Pori, Porvoo ja Rovaniemi.

Tiedotteessa todetaan, että selvityksen perusteella ei voida arvioida, mikä on keskihintatasoltaan kallein tai halvin hammaslääkäriketju.

Yksittäisten toimenpiteiden keskihintoja pystyttiin kuitenkin vertailemaan. Vertailun aineistossa yksittäiset, ketjuihin kuulumattomat palveluntarjoajat olivat keskimäärin hieman edullisempia kuin ketjut. Hintatietoja saatiin 21 yksittäiseltä hammaslääkäriasemalta.

– Kun istahtaa yksityisen hammaslääkärin tuoliin tulee käyttäneeksi sekä omia että yhteiskunnan varoja, sillä Kela korvaa osan yksityisen hammashoidon kustannuksista. Hintatietojen avoimuus on kuluttajan ja yhteiskunnan etu, sanoo Beurling-Pomoell.

Viime vuonna yli 900 000 henkilöä sai Kela-korvausta yksityissektorin hammashoidosta.

Kuluttajaliitto kokosi tietoja hammaslääkäripalveluja tarjoavien yritysten hinnoista 47 kunnassa ja kaupungissa. Selvitystä varten kerättiin hintatietoja hammaslääkärin ja suuhygienistin toimenpiteistä. Tiedot kerättiin syys–lokakuussa 2021.

Selvityksen hintatiedot ovat tavallisen hammaslääkärin hintoja, ja ne on ilmoitettu ennen Kela-korvauksen vähentämistä. Hintojen tarkastelussa on huomioitava, että hinta voi muuttua molempiin suuntiin toimenpiteen vaativuuden mukaan, ja että lopullinen hinta määräytyy aina asiantuntijan kliiniseen arvioon perustuvien toimenpiteiden mukaan.