Aluehallintovirastot (avi) ovat määränneet rajanylityspaikoille pakollisen terveystarkastuksen. Se koskee ensi tammikuun loppuun saakka kaikkia matkustajia, jotka tulevat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) listaamista omikronin riskimaista, kertoo avi tiedotteessaan.
THL:n mukaan oleskelu ainakin seuraavissa maissa voi johtaa henkilön altistumiseen omikronmuunnokselle: Etelä-Afrikka, Namibia, Botswana, Zimbabwe, Lesotho, Eswatini (Swazimaa), Mosambik, Malawi, Nigeria, Tanska, Iso-Britannia ja Norja. Avien määräys koskee niitä, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana oleskelleet riskimaissa.
THL päivittää verkkosivuillaan olevaa maaluetteloa omikronin riskimaista sen mukaan, kun se saa uutta tietoa.
Kuluvana vuonna päätös ei koske 2005 tai sitä myöhemmin syntyneitä lapsia. Vuodenvaihteen jälkeen päätös ei koske 2006 tai sitä myöhemmin syntyneitä.
Tiedotteen mukaan määräys ei myöskään koske maahan tulevia henkilöitä, joilla on todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn koronavirustestin negatiivisesta tuloksesta.
Se ei myöskään koske kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä työtehtävissään tai työtehtäviin liittyvissä siirtymissä.
Terveystarkastuksen osana voi olla korovirustesti.