Suomalaisilla yleinen geenimuoto voi altistaa vakavalle koronalle. Noin joka kolmas suomalainen kantaa tätä APOE4-geenimuotoa. Tutkimuksen mukaan se yli kaksinkertaisti riskin sairastua vakavaan koronaan, kertoo tiedotteessaan Helsingin yliopisto.
Helsingin yliopiston ja Husin tutkimuksen mukaan APOE4-geenimuoto saattaa lisätä myös koronan yhteydessä syntyviä aivojen mikroskooppisia verenvuotoja. Se saattaa myös vaikuttaa pitkäkestoiseen koronatautiin liittyvään uupumusoireeseen.
– Yleinen APOE-geenin ε4-muoto näyttää liittyvän suomalaisessa väestössä kohonneeseen riskiin sairastua vakavaan COVID-19-tautiin. Suomalaisessa väestössä APOE4:n merkitys on korostunut. Tämä voi johtua muun muassa väestömme geneettisestä homogeenisuudesta, kertoo tiedotteessa soveltavan neuropatologian dosentti, erikoislääkäri Liisa Myllykangas Helsingin yliopistosta ja Husista.
Tämä geenimuoto yli kaksinkertaisti riskin sairastua vakavaan tehohoitoa vaativaan koronaan. Lisäksi geenimuodon kantajilla tuli tutkimuksessa esiin enemmän aivojen mikroskooppisia verenvuotoja vakavan koronantaudin seurauksena kuin niillä, jotka eivät kantaneet geenimuotoa.
Tehohoidon dosentti, osastonylilääkäri Johanna Hästbacka kertoo, että APOE4:llä voi olla merkitystä myös joidenkin pitkäaikaisten oireiden vakavuuteen erityisesti sairaalahoitoa vaatineen koronan jälkeen.
– Tutkimuksessa tällaisena oireena tuli esiin uupumus, johon liittyi vaikeutta ylläpitää erityisesti keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, Hästbacka sanoo tiedotteessa.
Myllykangas täsmentää, että nyt tutkituissa aineistoissa koronapotilaiden määrä on verrattain pieni. Tuloksia on sen vuoksi tässä vaiheessa pidettävä suuntaa antavina ja hypoteeseja luovina.
Tutkimuksessa avoimeksi jäävä kysymys on koronan ja muistisairauden kehittymisen välinen yhteys APOE4:n kantajilla.
– Tähän vastaamiseksi vaaditaan pitkäaikaista seurantatutkimusta koronan sairastaneista potilaista sekä toisaalta perustutkimusta, joka selvittää APOE4:n ja systeemisen tulehdusreaktion yhteisvaikutuksia aivojen muistitoimintojen mekanismeihin. Tutkimusryhmämme on jo käynnistänyt nämä jatkotutkimuslinjat Helsingin yliopistossa ja Husissa, Myllykangas kertoo.
Noin joka kolmas suomalainen kantaa APOE4-geenimuotoa, joka altistaa Alzheimerin taudille. Maailmalla tutkijat ovat jo aiemmin raportoineet havainnoista, joiden mukaan tämä geenimuoto yhdistyy myös koronaan, sekä kohonneeseen sairastumisalttiuteen että kuolleisuuteen.
Tuoreessa suomalaistutkimuksessa motitieteinen ryhmä hyödynsi FinnGen-tutkimusaineistoa, jossa yhdistetään biopankkinäytteistä tuotettua genomitietoa ja kansallisista rekistereistä koottua terveystietoa. Tulokset perustuvat yli 46 000 henkilöön, joista yli 2 600:lla oli todettu korona.
Lisäksi tutkimuksessa oli mukana 21 koronaa sairastaneen vainajan kudosnäytteet, joiden avulla tutkijat selvittivät aivojen mikroskooppisia muutoksia. Uupumusoireita tutkijat selvittivät RECOVID-tutkimusaineistolla, jossa potilaat oli ryhmitelty taudin vakavuuden perusteella kolmeen ryhmään. Aineisto sisälsi myös terveen verrokkiryhmän. Yhteensä RECOVID-aineistoon kuului 156 tutkittavaa henkilöä.