Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronarokotuksia vastustanut vantaalaismies taisteli hengestään – "Turpaan tuli, sain elämän ja kuoleman opetuksen"

Virus: Vantaalainen Jeppe Isberg lähettää terveisiä koronarokotuksia pelkääville. Hän toivoo terveisten tavoittavan joukon, johon hän aiemmin itsekin kuului.

Vantaalainen Jeppe Isberg, 55, kuului vielä lokakuussa koronarokotuksiin kriittisesti suhtautuvien joukkoon. Ei kuulu enää. Nyt hän on yksi vakavan koronataudin sairastaneista vantaalaisista.

Isberg ymmärtää aiempaa itseään. Sitä Jeppeä, joka ei ottanut rokotteita.

– Minua pelotti, mitä rokotteesta voi seurata. Olin lukenut sosiaalisesta mediasta kaikenlaista.

Isberg pohtii pelkonsa perusteita ja kritisoi perinteistä mediaa.

– Miksei alusta asti näytetty kuvia teho-osastolta? Kerrottu selkeästi, että tältä koronan sairastaminen näyttää.

Tosikertomusten puuttuminen teho-osastoilta on Isbergin mukaan antanut tilaa disinformaatiolle.

Sain elämän ja kuoleman opetuksen.

– Sosiaalisessa mediassa saavat äänensä kuuluville kaikki "öheltäjät", jotka pelottelevat ihmisiä rokotusten haittavaikutuksilla.

Isberg tietää, että koronakertomusten puuttumista voidaan perustella yksityisyyden suojalla.

– Koronatodellisuudesta voisi kertoa kuvin, vaikka oltaisiin kuinka hienovaraisia ja kunnioitettaisiin yksityisyyttä. Pitäisi tehdä selväksi, että teholla perusterveet ihmiset tekevät kuolemaa.

Isbergin koronatauti alkoi lievillä oireilla lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Oletuksena oli, että "flunssa" menee ohi muutamassa päivässä.

Vaikka pari päivää myöhemmin otetun koronatestin tulos oli positiivinen, Isberg oletti pääsevänsä pian töihin. Lähipiirissä tauti oli aiheuttanut vain lieviä oireita.

Lokakuun viimeisenä päivänä Isbergin olo alkoi kuitenkin olla tukala, ja vaimo Pia Kara soitti ambulanssin.

Ambulanssin henkilökunta totesi heti ensimmäiset tutkimukset tehtyään, että Isbergin elintoiminnot olivat jo romahtaneet.

Ambulanssikyydillä mentiin ensin Peijakseen ja sieltä Meilahteen. Isberg muistaa hetkiä sieltä täältä, kuten sen, että Meilahteen "ajettiin aika haipakkaa".

– Minut nukutettiin Meilahdessa 1. marraskuuta. Juuri ennen nukahtamistani pyysin lääkäriä, vai olikohan se hoitaja, kertomaan Pialle, että minä rakastan häntä tosi paljon, toteaa Isberg ja liikuttuu.

Isberg ja Kara kertovat koronataudin olevan hyvin vaikeasti ennustettava. Kuume sahasi suuntaan ja toiseen. Välillä tauti näytti jo hellittävän, mutta sitten oli taas korkean kuumeen vuoro.

Isbergiä pidettiin nukutettuna 10 vuorokautta ja hengityskoneessa 12 vuorokautta. Sairaalasta hän pääsi kotiin 26. marraskuuta. Sairaalajakson aikana kiloja lähti yli 20.

– Jeppe oli ennen roteva mies. Nukutushoidon jälkeen hän näytti pelokkaalta, nurkkaan ahdistetulta eläimeltä, Kara kuvaa.

Vaimo seurasi miehensä taistelua kotoa käsin puhelimitse, koska hän oli itse karanteenissa koronatartunnan vuoksi.

– Tiesin Jepen kuolemanriskin olevan korkea. Olen kiitollinen ja hämmentynyt siitä, että kaiken kiireen keskellä teho-osaston hoitajatkin olivat valmiita kertomaan Jepen tilanteesta, Pia Kara kertoo.

Myös Isberg kiittelee sairaalan henkilökuntaa ja erityisesti Janina-nimistä hoitajaa Peijaksessa.

Aiemmin koronarokotuksiin epäilevästi suhtautuneella Isbergillä on sanottavaa kaikille rokottamattomille.

– Mieti, miltä tuntuu sillä hetkellä, kun ambulanssi ajaa pihaan, alkaa matka hengityskoneeseen ja voit syyttää vain itseäsi. Kaikki eivät siltä matkalta palaa. Minä olin onnekas.

Suhtautuminen rokotteisiin on muuttunut täysin, Isberg vakuuttaa.

–  Olin aiemmin tosi kriittinen koronapiikkiä kohtaan. Turpaan tuli, sain elämän ja kuoleman opetuksen.

Lue myös: Kaupunginjohtaja Viljanen vetoaa vakavasti vantaalaisiin rokottamattomiin koronatilanteen pahentuessa: "Rokotus on paras tapa suojautua virukselta ja sen muunnoksilta"

Vantaalla on edelleen kymmeniä tuhansia rokottamattomia yli 12-vuotiaita