Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronapandemia ei ole vähentänyt liikennekuolemia Suomessa – Näin turvallisuutta voitaisiin parantaa

Liikenneturvan keräämien tietojen perusteella tieliikenteessä kuoli 210 henkilöä vuoden 2021 aikana.

On odotettavaa, että määrä kasvaa, kun tilastot täsmentyvät vuoden 2022 alussa, Liikenneturva tiedottaa.

Motoristeja menehtyi ennakkotietojen perusteella yhteensä 28, mikä on kymmenen enemmän kuin edellisvuoden vastaaviin tietoihin verrattuna, Liikenneturva tiedottaa.

Toinen koronavuosi ei näytä vähentäneen Suomessa tieliikennekuolemia, mutta loukkaantuneiden määrä väheni edelleen, yli kymmenen prosenttia.

– Kun tarkastellaan liikennekuolemia, turvallisuus junnaa Suomessa paikallaan, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen sanoo.

– Kahden koronavuoden jälkeen voidaan havaita, ettei Suomessa pandemia ole vaikuttanut liikennekuolemia vähentävästi, Valtonen arvioi Liikenneturvan tiedotteessa.

Turvallisuus junnaa Suomessa paikallaan.

Juha Valtonen

– Liikenneturvallisuustilanteen vieminen oikeaan suuntaan tarvitsisi nyt rohkeita toimenpiteitä niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti, Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen sanoo yhdistyksen tiedotteessa.

Alennetut nopeusrajoitukset ja niitä tukevan liikenneympäristön rakentaminen on hyvä pitää mielessä, Anteroinen lisää.

– Liikenneturvan kyselystä käy ilmi, että kuntapäättäjiltä odotetaan toimia liikenneturvallisuuden eteen.

– Yksi turvallisuutta parantava toimenpide on alentaa nopeuksia 30 kilometriin tunnissa alueilla, joilla suojaamattomia liikkujia on paljon, Anteroinen rohkaisee Liikenneturvan tiedotteessa.