Kilpailevalta teleoperaattorilta tulee houkutteleva tarjous, mutta milloinkas nykyinen määräaikainen sopimus päättyikään? Tämän tiedon voi nyt tarkistaa tekstiviestillä.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tiedotteen mukaan palvelussa ovat mukana kaikki operaattorit.
– On hienoa, että meillä on ensimmäistä kertaa tarjolla kuluttajille helppokäyttöinen teleyritysten kanssa yhteistyössä kehitetty palvelu, jolla voi tarkastaa nykyisen määräaikaisen sopimuksensa päättymispäivän, iloitsee tiedotteessa Traficomin erityisasiantuntija Timo Murto.
Palvelu on Traficomin mukaan hyödyllinen esimerkiksi silloin, kun toinen teleyritys tekee kiinnostavan liittymätarjouksen ja kuluttaja haluaa harkita palveluntarjoajan vaihtamista.
Tarkoituksena on myös välttää ongelmat, joita on ilmennyt siirrettäessä numeroa uudelle teleyritykselle. Numeron siirto epäonnistuu Traficomin mukaan usein, koska tieto sopimuksen päättymispäivästä ei välity oikein kuluttajalta uudelle teleyritykselle.
Määräaikaisen liittymäsopimuksen päättymispäivän saa tietoonsa lähettämällä tekstiviestin SOPIMUS – tai ruotsiksi ABONNEMANG – numeroon 18321. Välittömästi puhelimeen kilahtaa tekstiviesti, josta päättymispäivä selviää. Jos kuluttajan liittymäsopimus onkin toistaiseksi voimassa oleva, vastausviesti kertoo tämän.
Uusi palvelu perustuu lakiin sähköisen viestinnän palveluista ja Traficomin antamaan tekniseen määräykseen.
Teleyrityksillä on velvollisuus tarjota kuluttajille ilmainen ja helppokäyttöinen tapa tarkastaa määräaikaisen matkaviestinverkon liittymäsopimuksensa päättymispäivä. Palvelu tulee toteuttaa tavalla, joka on laajasti asiakkaiden käytössä. Tekstiviesteihin perustuvan teknologian arvioidaan tällä hetkellä täyttävän parhaiten vaatimuksen helppokäyttöisyydestä. Teleyritykset raportoivat palvelusta säännöllisesti Traficomille, joka valvoo palvelun toteuttamista.