Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Viime kesäkuu oli ennätyskuuma – Nämä kuukaudet tavanomaista kylmempiä

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan viime vuosi oli keskilämpötilaltaan varsin tavanomainen. Kesäkuun keskilämpötilat olivat ennätyksellisen korkeita varsinkin maan etelä- ja keskiosassa. Sen sijaan helmi-, syys- ja joulukuu olivat selvästi tavanomaista kylmempiä kuukausia, kertoo Ilmatieteen laitos tiedotteessaan.

Koko maan keskilämpötila oli viime vuonna +2,8 astetta. Se on vain kymmenyksen alle pitkän ajan eli vuosien 1991‒2020 keskiarvon. Edellisen kerran Suomessa oli tätä viileämpi vuosi vuonna 2012, jolloin keskilämpötila oli +2,1 astetta.

Kesäkuussa mitattiin Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden merkittävin poikkeama lämpötiloissa. Tuolloin maan etelä- ja keskiosassa sekä paikoin myös maan pohjoisosassa kuukauden keskilämpötilat nousivat laajalti mittaushistorian korkeimmiksi.

Heinäkuukin oli huomattavasti tavanomaista lämpimämpi.

Viime vuoden korkein lämpötila, 34,0 astetta, mitattiin 15. heinäkuuta Heinolan Asemantauksen havaintoasemalla. Vuoden kylmin lämpötila mitattiin 20. helmikuuta. Tuona päivänä Utsjoen Kevojärvellä oli pakkasta 39,7 astetta.

Suurimmassa osassa maata vuotuinen sademäärä oli tiedotteen mukaan lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista suurempi.

Maan keski- ja pohjoisosassa sadetta saatiin kuitenkin paikoitellen harvinaisen paljon. Harvinaiseksi ilmiötä kutsutaan, kun sitä esiintyy harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Sen sijaan maan lounaisosassa ja pohjoisimmassa Lapissa sadetta tuli paikoin vähemmän pitkän ajan keskiarvoihin verrattuna. Utsjoen Kevolla satoi vuoden aikana harvinaisen vähän.

Alustavien tietojen mukaan eniten satoi Puolangan Paljakalla. Siellä sadetta saatiin koko vuonna 881,8 millimetriä. Toinen ääripää oli Utsjoen Kevolla. Siellä sadetta tuli vain 323,3 milliä. Suurin vuorokauden sademäärä oli Puolangan Kotilassa 19. kesäkuuta havaittu 73,5 milliä.

Puolanka näkyy myös lumensyvyyden tilastoissa. Paksuin lumipeite oli Puolangan Paljakalla 10. huhtikuuta, kun sen syvyydeksi mitattiin 106 senttiä.

Viime joulukuu oli Ilmatieteen laitoksen mukaan koko maassa tavanomaista kylmempi. Muutamilla rannikkoasemilla kuukausi oli harvinaisen kylmä. Näin kylmä joulukuu esiintyy kerran 10 vuodessa tai harvemmin.

Kuukauden keskilämpötila vaihteli lounaissaariston nollan tienoilta Utsjoen noin 15 pakkasasteeseen. Kuukauden keskilämpötila oli kahdesta kuuteen astetta pitkän ajan keskiarvoa alhaisempi.

Kylmintä oli joulukuun alussa. Lämpötilat laskivat tuolloin Lapissa laajalti 30 pakkasasteen tietämille. Kuukauden alin lämpötila, ‒35,2 astetta, mitattiin itsenäisyyspäivänä Muonion Kirkonkylällä. Kuukauden puolivälissä sää lauhtui, ja päivälämpötilat nousivat hetkellisesti nollan yläpuolelle aina Etelä-Lappia myöten.

Kuukauden ylin lämpötila, +11,0 astetta, mitattiin joulukuun 18. päivä Maarianhaminan lentoasemalla. Lämpötila hätyytteli kaikkien aikojen joulukuun lämpötilaennätystä, joka on +11,3 astetta. Se on mitattu Porissa ja Kokemäellä vuonna 2015.

Joulukuussa satoi lähes koko maassa tavanomaista vähemmän. Maan länsi- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla sademäärät olivat laajalti harvinaisen, paikoin jopa poikkeuksellisen pieniä.

Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen, kun sääilmiö esiintyy tilastollisesti keskimäärin kerran 30 vuodessa tai tätä harvemmin.

Eniten satoi, 66,1 millimetriä, Inarin Kirakkajärvellä. Vähiten satoi Toholammin Laitalassa, 6,8 milliä. Suurin havaittu sademäärä vuorokaudessa, 24,9 milliä, mitattiin Vaasan Klemettilässä jouluaattona.

Tiedotteen mukaan suurimmassa osassa maata oli lunta koko joulukuun ajan. Vain maan etelä- ja lounaisosissa oli kuun alussa lumettomia alueita.

Kuukauden lopussa maan etelä- ja lounaisosissa oli lunta enimmäkseen 7–17 senttiä, muualla maassa laajalti 20–50 senttiä. Kuukauden lopussa lunta oli maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja osissa Keski-Lappia 5–15 senttiä keskimääräistä enemmän. Muualla lumipeite oli lähellä tavanomaista. Eniten lunta oli kuukauden lopussa Inarin Kirakkajärvellä, 71 senttiä.

Kasvihuonekaasupäästöillä yhteys helleaaltoihin, rankkasateisiin, kuivuuteen ja trooppisiin myrskyihin

"Äkkitulvan riski on olemassa" – Ilmatieteen laitos varoittaa Etelä-Suomessa yhtä aikaa rajuista rankkasateista ja kuivuudesta

Sunnuntaina jo 50. hellepäivä – Rikkoutuuko vielä toinenkin helle-ennätys tänä kesänä?

Taivas varjele mitä sieltä tulee...?! – Tällainen helleputki on nyt luvassa Suomessa, kaikki sääennätykset sulavat

Raju ukonilma voi aiheuttaa tuulivahinkoja Uudellamaalla, varoittaa Ilmatieteen laitos – tarvittaessa ihmisten on siirryttävä sisätiloihin

Tukalaa hellettä luvassa viikonlopuksi – Helsingissä viileämpää kuin Vantaalla