Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Virolainen sarjavalittaja hidastaa apteekkien perustamista Suomeen – Espoo yksi kärsijöistä

Suomen apteekkimarkkinoille on pari vuotta sitten ilmestynyt toimija, joka on laittanut lupajärjestelmän lujille. Valituskierre jatkuu siitä huolimatta, että valittaja ei sääntöjen mukaan voi voittaa enää mitään, uutisoi Yle.

Apteekkiala on säännelty meillä tiukasti. Valituskierteet ovat pahimmillaan viivästyttäneet apteekkien avaamista vuosia selviää tapauksesta, johon MOT-toimitus perehtyi.

Uutisen mukaan virolainen proviisori Reet Teng on hyödyntänyt suomalaisen apteekkijärjestelmän valuvikaa ja halvaannuttanut apteekkitoimintaa.

Länsiväylä kertoi viime kesäkuussa, että uusia apteekkeja on odotettu Espooseen jo neljä vuotta. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea oli linjannut jo syksyllä 2017, että Espooseen voidaan perustaa kuusi uutta apteekkia.

Niistä vain yksi oli perustettu. Viiden muun apteekin perustamista ovat viivästyttäneet useat valituskierrokset. Niissä keskeinen valittaja on ollut Teng.

Ylen mukaan Teng on kolmen viime vuoden aikana hakenut kaikkiaan 26 apteekkilupaa ja valittanut 23 kertaa hallinto-oikeuteen. Fimean ja Tengin välisen kiistan taustalla on eri käsitys siitä, kuinka pitkä työura Tengillä on lääkealalla.

Tengille myönnettiin oma apteekkilupa Espooseen viime toukokuussa. Yhdellä ihmisellä voi olla lain mukaan vain yksi apteekkilupa, silti Teng tehnyt luvan saamisen jälkeen valitukset yhdeksästä luvasta.

Suomalaisessa apteekkijärjestelmässä kaikki lupaa hakeneet voivat valittaa Fimean päätöksestä. Pahimmillaan siitä seuraa vuosien mittainen oikeus- ja valituskierre.

MOT-toimitus selvitti, että joulukuun alussa Tengiä odotettiin yhä Suomeen, jotta hän aloittaisi Espoossa sijaitsevan apteekin apteekkarina.

– Minulla on suunnitelmat olemassa. Mutta en tiedä jaanko niitä tällä hetkellä. Kun asiat ovat kesken, niin minä en keskustele mistään aiheesta tällä hetkellä, Teng sanoo Ylelle.