Korona harventaa poliisin rivejä Vantaalla – "Perusvalvontaa ei voida nyt tehdä niin kuin normaalisti"

Voimavarat: Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on nyt kolme kertaa normaalia enemmän poissaoloja. Vantaalla on karsittu valvontaa ja siirretty poliiseja hälytystehtäviin.

Koronapandemia vaikeuttaa poliisin toimintaa Vantaalla nyt rankemmin kuin kertaakaan aiemmin korona-aikana.

Itä-Uudenmaan poliisin poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoo, että viimeisimmän reilun viikon aikana henkilöstön poissaoloja on ollut kolme kertaa enemmän kuin normaalisti.

– Ikävä kyllä tämä on tilanne. Poissaolot johtuvat karanteeneista ja tartunnoista, ja samaan aikaan on muutakin virusta liikkeellä. Tarkkaa poissaolevien määrää en voi kertoa taktisista syistä, Koskimäki sanoo.

Koskimäen mukaan pandemian aiheuttamiin poissaoloihin on onneksi osattu varautua ajoissa. Poliisilaitos on priorisoinut toimintaansa aiempaa enemmän. Poliiseja on siirretty julkisten paikkojen valvonnasta hoitamaan kiireellisiä hälytystehtäviä.

Lisäksi henkilöstön työvuoroja on järjestelty uusiksi ja ylitöitä on tehty aiempaa enemmän.

– Perusvalvontaa ei voida nyt tehdä niin kuin normaalisti. Hälytysvalmius on ykkösenä ja seuraavina tulevat vakavien rikosten tutkiminen sekä lapsiin ja nuoriin liittyvät asiat. Näiden osalta poliisin toimintakyky säilytetään varmuudella, Koskimäki lupaa.

Jos poissaolotilanne jatkuu pitkään, tutkinta-ajat pitkittyvät.

Poliisipäällikkö huomauttaa, että poliisin voimavarat ovat jo ennestään tiukoilla ja nyt korona panee henkilöstön entistäkin vaikeampaan paikkaan. Koronan lisäksi poliisi kohtaa muitakin haasteita: kotihälytykset ja ammattirikollisten tekemät omaisuusrikokset ovat työllistäneet virkavaltaa viime kuukausina rutkasti.

Vielä koronan aiheuttamat poissaolot eivät ole heikentäneet lievien rikosten tutkintaa.

– Jos kuitenkin poissaolotilanne jatkuu pitkään, tutkinta-ajat pitkittyvät. Emme tiedä, mihin suuntaan koronapandemia kehittyy jatkossa, Koskimäki toteaa.

Jos nykyisenlainen henkilöstövajaus koettelee poliisilaitosta kauan, poliisi voi vielä siirtää päällystöä tekemään peruspoliisityötä. Itä-Uudellamaalla on myös varauduttu siihen, että muilta poliisilaitoksilta pyydetään tarvittaessa virka-apua.

– Muillakin laitoksilla on toki poissaoloja. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Itä-Uudenmaan poliisilaitoksessa niitä on enemmän kuin muualla, Koskimäki toteaa.

Poliisi on aiemmin tarkastellut pandemian henkilöstövaikutuksia viikoittain, mutta viime aikoina rivien harventuessa työvoimatilannetta on seurattu vähintään joka toinen päivä.

– Se lohduttaa, että meillä on keinovalikoimaa käytettävissä kriittisten toimintojen suhteen, Koskimäki sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut