Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

95-vuotiaalta myyrmäkeläiseltä vanhukselta vietiin lompakko kerrostalon aulassa

Iäkkään naisen viimesunnuntainen kauppareissu Myymäessä päättyi ikävästi. 95-vuotias rollaattorin kera liikkunut rouva oli juuri palannut kotitalonsa ulko-ovelle, kun oven eteen ilmestyi myös kaksi, arviolta 20–25-vuotiasta nuorehkoa miestä.

Vanhus odotti, että miehet olisivat avanneet oven ja menneet hänen edeltään, mutta siihen näillä ei ollut haluja. Niinpä vanhus avasi lukitun oven itse, ja pyysi miehiä pitämään sitä auki sen aikaa, kun hän puhdistaisi rollaattoriaan lumesta.

Puhdistamisen jälkeen kaikki menivät samalla avauksella sisään. Porrasaulassa miehet olivat kyselleet epämääräisesti, olisiko rouvalla antaa jonkinlaista vaihtorahaa, mihin saivat kieltävän vastauksen.

Hissin tultua vanhus nousi sillä kotiinsa, jossa huomasi lompakkonsa kadonneen. Se oli ollut takin taskussa, jonka vetoketju oli jäänyt häneltä sulkematta.

Lompakossa oli jonkin verran käteistä ja kortteja.

– Tällaista jonkin verran valitettavasti tapahtuu, varsinkin jos lompakko on taskussa tai avonaisessa kassissa, komisario Jarmo Ojala Itä-Uudenmaan poliisista kommentoi tapausta.

Monet iäkkäät ihmiset käyttävät vielä käteistä, ja tyypillisiä tapauksia ovat esimerkiksi ne, joissa varkaat iskevät pankkiautomaatilla käynnin jälkeen, kun näkevät että on saatettu nostaa aika isokin summa, hän jatkaa.

Ojalan mukaan Myyrmäestä ei ole viime aikoina tullut vastaavia vanhuksiin kohdistuneita tapauksia poliisin tietoon.

– Mitään piikkiä siellä ei määrällisesti ole eikä tällä hetkellä erityisesti muuallakaan. Monesti tällainen toiminta ilmenee tapausryppäinä jollain tietyllä alueella. Niissä tekijät usein jäävät aika nopeasti kiinni.