Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uhria puukotettiin vakavasti Kaivokselassa – tapon yrityksestä epäilty vangittu

Poliisi tutkii tapon yrityksenä viime torstaina kaivokselalaisen huoltoaseman luona tapahtunutta puukotusta. Poliisipartio löysi uhrin myöhemmin vantaalaisen sairaalan edustalta. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

– Uhri oli loukkaantunut vakavasti, mutta pystyi kertomaan, että häneen kohdistunut väkivallanteko oli tapahtunut noin puoli tuntia aiemmin Kaivokselassa, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio tiedotteessa.

Epäillyt pidätettiin samana päivänä. Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulkua valvontakamerakuvien ja kuulustelujen avulla.

Tutkinnassa tulleiden seikkojen myötä toinen epäilyistä vangittiin maanantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen.