Viime vuonna Kriisipuhelimeen tuli soittoyrityksiä lähes 100 000 enemmän kuin ennen pandemian alkua. Sinne soittaneiden itsemurhasuunnitelmat ovat lähes kolminkertaistuneet korona-aikana, kertoo Mieli ry Suomen Mielenterveys tiedotteessaan.
Viime vuonna puhelimeen tuli yhteensä yli 300 000 soittoa. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Tiedotteen mukaan syksyllä 2019 ennen koronaa Kriisipuhelimessa käytiin kuukausittain keskimäärin reilut 40 keskustelua, joissa päivystäjä arvioi soittajan olevan akuutissa itsemurhavaarassa. Viime syksynä näitä keskusteluja oli kolme kertaa enemmän eli lähes 120 kuukaudessa.
Tiedotteessa kerrotaan, että akuutiksi itsemurhavaaraksi lasketaan soitot, joissa soittaja on lähiaikoina yrittänyt itsemurhaa tai hänellä on valmis itsemurhasuunnitelma.
Joka kolmas itsetuhoisista soittajista oli nuori nainen.
– Nuorten ahdistuneisuus näkyy myös Kriisipuhelimessa. Alle 30-vuotiaiden soittajien määrä on melkein tuplaantunut poikkeusolojen aikana, sanoo tiedotteessa kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.
Tiedotteessa kerrotaan, että Tilastokeskuksen tietojen mukaan itsemurhien määrä ei ole kuitenkaan lisääntynyt.
Winter selvittää, että yleensä akuutissakin itsemurhavaarassa olevan soittajan tilanne rauhoittuu keskustelun aikana. Moni soittaja sanoo hänen mukaansa puhelun lopuksi, ettei aio satuttaa itseään.
Suurin syy puhelimeen soittamiseen on paha olo, jonka takana on erityisesti ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Koronan aikana uutena asiana soittajien puheissa ovat esille nousseet pelot.
Kriisipuhelinpäivystää koko ajan suomeksi numerossa 09 2525 0111. Ruotsiksi, arabiaksi ja englanniksi se päivystää tiettyinä aikoina.