VR poistaa junavuoroja monilta eri reiteiltä viikkojen 4-9 välillä.
– Vähennykset johtuvat koronatilanteesta, joka on aiheuttanut laskua matkustajamäärissä, Merja Tuunanen vastaa VR Groupin viestinnästä.
VR vähentää kysyntään perustuvia junavuoroja yhteensä noin kymmenellä prosentilla verrattuna nykytilanteeseen.
Vuoroja poistuu monilta eri reiteiltä, eniten korostuu Helsinki-Vaasa, mutta vuoroja poistuu myös esimerkiksi Helsinki-Jyväskylä-, Helsinki-Turku- sekä Turku-Tampere-väleiltä.
– Vähennykset kohdistuvat lähinnä arkiliikenteeseen (ma-to), eivät viikonloppujen suosittuihin vapaa-ajan matkustuksen päiviin (pe-su), Merja Tuunanen kertoo.
Mitä nämä kysyntään perustuvat vuorot ovat?
Vähennykset kohdistuvat lähinnä arkiliikenteeseen.
Merja Tuunanen
– Olemme korona-aikana seuranneet kysynnän kehittymistä markkinaehtoisten vuorojen osalta viikoittain.
– Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä on ollut koko ajan viikoittainen valmius tuoda lisää vuoroja myyntiin kysynnän kasvaessa ja toisaalta myös vähentää vuoroja kysynnän ollessa heikkoa, Tuunanen lisää.
Minkälainen vaikutus kysyntään perustuvien vuorojen vähentämisellä on?
– Asiakkaille tämä kysyntään perustuva liikennesuunnittelu ei varsinaisesti näy, sillä näille vuoroille ei ole ollut mahdollista ostaa vielä lippuja, vaan kyseessä olevat vuorot ovat näkyneet sivuillamme junina, jotka eivät ole saatavilla.
– Peruttavat vuorot eivät ole olleet myynnissä, eli matkustajavaikutus on pieni, Tuunanen arvioi.
Lisäksi VR Groupin viestinnästä vinkataan, että VR:n verkkosivuilta löytyy aina ajantasainen tilanne, esimerkiksi omaa junavuoroa koskevista mahdollisista poikkeuksista, kuten korvaavasta bussikuljetuksesta.