Vantaan kaupunki ei aio teettää selvitystä pienydinvoimalasta, vaikka valtuustoaloite sellaista vaati. Aloitteen teki Markku Weckman (ps.), ja sen allekirjoitti 17 muuta vantaalaisvaltuutettua.
Lue myös: Valtuutetut ehdottavat: Vantaan tulisi tehdä selvitys pienen ydinvoimalan rakentamisesta
Hiilineutraaliin ja hiilinegatiiviseen lämmöntuotantoon siirtymisessä ei kaupungin mukaan tarvita Vantaalla pienydinvoimaa. Vantaan Energia tuottaa jo tällä hetkellä uusiutuvilla energiamuodoilla lämpöä yli oman tarpeen ja myy sitä naapuriyhtiöille.
– Kaukolämpöä riittää tässä vaiheessa jopa myytäväksi naapureille, kuten Helsingille, koska Vantaan Energia on investoinut fossiilittomiin energialähteisiin reippaalla aikataululla, toimitusjohtaja Jukka Toivonen sanoo.
Vantaan Energia on Vantaan kaupungin 60-prosenttisesti omistama tytäryhtiö.
Toivonen myöntää pienydinvoimalan voivan tuottaa myös sähköä. Sähköntuotanto on kuitenkin teknisesti huomattavasti vaikeampaa kuin lämmöntuotanto.
Sarjatuotantona toteutettavat tulevaisuuden pienydinvoimalat tulevat Toivosen mukaan todennäköisesti olemaan selvästi edullisempia suunniteltuina pelkkään lämmöntuotantoon.
– Itse näkisin, että aurinko- ja tuulienergian rooli tulee merkittävästi kasvamaan sähköntuotannossa Suomessa. Aika näyttää, millainen tarve lisäydinvoimalle nykyisen ja suunnitteilla olevan sähköntuotantokapasiteetin lisäksi jää.
Aloite vaati selvitystä, ei pienydinvoimalan rakentamista. Mitä selvityksen teko olisi maksanut?
– Sehän olisi riippunut täysin siitä, mikä olisi ollut selvityksen laajuus. Pienydinvoimaloitahan ei valmisteta vielä sarjatuotantona. Ensin olisi pitänyt päättää, mitä selvitetään. Selvitetäänkö teknologiaa vai kustannuksia? Pienydinvoimaloihin liittyvää selvitystyötä tekee tälläkin hetkellä muun muassa Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Toivonen kertoo.
Toivonen aprikoi, että valtuutettujen ehdottaman pienydinvoimalatarkastelun aika voi olla siinä vaiheessa, kun pienydinvoimaloita valmistetaan sarjatuotantona.
– Teknologia menee koko ajan eteenpäin. Tuollainen selvitys voisi olla ajankohtainen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Aloitteen tehnyt valtuutettu Markku Weckman totesi Vantaan Sanomien jutussa, että selvityksen tekeminen olisi tärkeää ja järkevää, vaikka ydinvoima herättää tunteita.
Toivonen pohtii ydinvoiman hyväksyttävyyttä.
– Ydinvoima on teknologia muiden joukossa.