Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Metsolassa ja Viertolassa äänestyspaikoilla oli jopa jonoa – "Mistä tällä kertaa oikeastaan äänestetään?"

Viertolan koulun äänestyspaikalla on vaalitoimitsijoita ilahduttava jono

– Kivasti on väkeä, huikataan toimitsijoiden pöydän takaa sunnuntai-iltapäivänä.

Äänestämään on menossa myös Kristian Helanen. Hän aikoo äänestää ehdokasta, jota lähipiiri suositteli.

– Näissä vaaleissa ei ole mielestäni tehty täysin selväksi sitä, mistä tällä kertaa oikeastaan äänestetään. Tilanne on toinen kuin vaikkapa presidentinvaaleissa, Helanen pohtii.

Otavan äänestyspaikalla Metsolassa oli käynyt äänestämässä hieman vajaa 300 ihmistä puoli seitsemään mennessä.

Vaalilautakunnan varapuheenjohtaja Jari Pesonen kertoi, että välillä ei käynyt ketään ja välillä muodostui jonoa.

Parhaillaan lasketaan ennakkoääniä. Ennakkoäänien tulos julkaistaan kello 20.

Vaalien lopputulos selvinnee puoleen yöhön mennessä.