Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Demarien Sirkka-Liisa Kähärä ja kokoomuksen Sari Multala Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ääniharavia– kymmenen ehdokasta keräsi yli tuhat ääntä, kahdeksan heistä vantaalaisia

Kokoomus on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuuston suurin puolue 19 paikalla. Demareilla on 17 paikkaa, vihreillä yhdeksän, perussuomalaisilla kahdeksan, vasemmistolla kuusi paikkaa, keskustalla kolme. Kaksi paikkaa saivat rkp, Liike Nyt, kristilliset ja yhden paikan Valta kuuluu kansalle.

Aluevaltuustoon valittiin kaikkiaan 69 jäsentä, joista yhdeksän on keravalaista.

Vantaan ja Keravan aluevaltuustoon valittujen keski-ikä on 49 vuotta. Valtaosa jäsenistä, yhteensä 49, on myös kunnanvaltuutettuja. Viisi on sekä kansanedustaja että kunnanvaltuutettu, eli kokoomuksen Sari Multala, demarien Kimmo Kiljunen, vasemmiston Jussi Saramo ja Pia Lohikoski sekä perussuomalaisten Mika Niikko. Kaikki muut ovat vantaalaisia, Lohikoski keravalainen. Vailla luottamustehtäviä on 15 valtuutettua.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittujen ääniharavia olivat 1994 ääntä kerännyt JHL:n aluepäällikkö ja sairaanhoitaja Sirkka-Liisa Kähärä (sd.) sekä 1848 ääntä kerännyt kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala. Molemmat ovat myös Vantaan kaupunginvaltuutettuja. Kähärä sai Keravalta 17 ääntä ja Multala 25.

Kolmanneksi kiri 1627 ääntä saaanut sosiaali- ja terveysalan opettaja, kokoomuksen Maarit Raja-Aho, niin ikään Vantaan kaupunginvaltuutettu. Hän sai Keravalta kuusi ääntä. Neljänneksi eniten ääniä (1556) keräsi kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.), joka on myös Vantaan kaupunginvaltuutettu. Keravalta Kiljunen sai 51 ääntä.

Viidenneksi eniten ääniä eniten ääniä (1298) sai kristillisten Tiina Tuomela, joka on lastentautien erikoislääkäri ja Vantaan kaupunginvaltuutettu. Tuomela sai Keravan puolelta 43 ääntä.

Kuudenneksi eniten ääniä (1282) sai demarien keravalainen Anne Karjalainen.

Keravalainen lääkäri, kokoomuksen Jüri Linros sai ääniä seitsemänneksi eniten, 1233. Kahdeksanneksi eniten ääniä (1077) sai kokoomuksen Sakari Rokkanen, ekonomisti ja Vantaan kaupunginvaltuutettu. Hän sai Keravalta 13 ääntä. Vasemmiston kansanedustaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu Jussi Saramo sai ääniä 1049 ja oli ääniharavalistan sijalla yhdeksän. Keravalta Saramo sai 30 ääntä.

Tuhannen äänen rajan ylitti myös vihreiden Olga Gilbert, jonka äänisaalis oli 1032, ja sillä hän oli ääniharavien listalla sijalla 10. Gilbert on yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri ja Vantaan kaupunginvaltuuston varajäsen. Keravalta hän sai 41 ääntä.

Apulaisylilääkäri, kokoomuksen Marja Ahava oli ääniharavien listalla sijalla 11. Sijalla 12 oli terveydenhoitaja, Vantaan kaupunginvaltuutettu, vihreiden Eva Tawasoli. Liike Nytin Nina Nummela oli sijalla 13. Nummela on yrittäjä, Vantaan kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja.

Sijalla 14 ääniharavien listalla oli kokoomuksen Mika Kasonen, joka työskentelee poliisina ja istuu Vantaan kaupunginvaltuustossa. Ääniharavien listalla sijalla 15 oli keskustan Pirjo Luokkala, joka on Vantaan keskustan puheenjohtaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu.

Demarien Pirkko Letto oli sijalla 16. Letto on ammatiltaan hammaslääkäri, ja on toiminut muun muassa Tuusulan terveyskeskuksessa ja Keusotessa ylihammaslääkärinä. Letto on myös Vantaan kaupunginvaltuutettu. Sijalla 17 oli demarien Ulla Kaukola, joka on liiketalouden alan opettaja ja istuu Vantaan kaupunginvaltuustossa. Ääniharavien listalla sijalla 18 oli kokoomuksen Paula Lehmuskallio, joka on sairaanhoitaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu. Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä (sd.) on ääniharavien listalla sijalla 19. Sijalla 20 oli kokoomuksen Sami Kanerva, joka on tekniikan tohtori ja istuu Vantaan kaupunginvaltuustossa.

Vaalien vahvistettu tulos julkaistaan tarkastuslaskennan valmistuttua 26.1.2022.