Uusi rikosilmiö nostaa päätään Vantaalla: alaikäiset ryöstävät toisilta lapsilta merkkivaatteita väkivalloin uhkaamalla

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut viime aikoina useita tapauksia, joissa lapsi tai joukko alaikäisiä nuoria on ryöstänyt väkivallalla uhkaamalla arvokkaan merkkituotteen toiselta lapselta tai nuorelta.

– Nyt ei puhuta enää mistään ihan kevyistä rikoksista. Jos varastaa joltakulta jotain ja uhkaa häntä väkivallalla, on rikosnimike ryöstö tai törkeä ryöstö. Jos epäilty on täyttänyt jo 15 vuotta, on hän rikosoikeudellisessa vastuussa, kertoo Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Simo Kauppinen tiedotteessa.

Nuorten ryöstötapauksia on ollut vastikään muun muassa Vantaalla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä mutta myös muualla Itä-Uudellamaalla.

– Yhdessä näistä tapauksista nuoret olivat uhanneet alaikäistä lasta kuula-aseella juna-asemalla. Saalis on ollut esimerkiksi merkkivyö tai ulkotakki. Jopa merkkikenkiä on viety toisten lasten jaloista, Kauppinen kertoo.

Kyse on vakavasta rikoksesta, joten poliisi aloittaa tutkintatoimenpiteet välittömästi.

– Näin vakavat rikokset lähtökohtaisesti selviävät, sillä poliisissa panostetaan erityisesti niiden tutkintaan. Aloitamme tutkinnan toimenpiteet tutkimalla tapausta ryöstönä tai törkeänä ryöstönä, olipa epäiltynä sitten lapsi, nuori tai täysi-ikäinen. Jos epäilty ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, hänet ohjataan moniammatillisen avun piiriin, Kauppinen selvittää.

Poliisin mukaan vanhempien kannattaa tarkkailla, onko lapselle ilmestynyt merkkivaatteita tai onko häneltä hävinnyt sellainen yllättäen.

Hälytyskellojen kannattaa soida, jos nuorella on uusi arvokas merkkivaate tai asuste, eikä vanhemmalla ole sen alkuperästä tietoa.

– Nuoren kanssa kannattaa ottaa myös puheeksi, onko hän havainnut tällaista tai kuullut sellaisesta puhuttavan kaveripiirissään tai porukoissa, joissa hän liikkuu. Vanhemman vastuulla on tietää nuoren elämässä vaikuttavista vakavista ilmiöistä, eikä puheeksi ottoa kannata turhaan arastella, Kauppinen painottaa.

Jos lapsi kertoo kadottaneensa uuden asusteen, voi huoltajana kysyä, miten ja missä nuori on sen kadottanut. Jos kertomus alkaa vaikuttaa epäilyttävältä, kannattaa asian selvittelyä jatkaa hyvässä hengessä.

Samoin näin kannattaa tehdä, jos nuorelle ilmestyy kalliilta vaikuttava asuste tai elektroniikkaa. Epäilyksen kannattaa erityisesti herätä, jos nuori kertoo saaneensa sen kaveriltaan tai ostaneensa sen huomattavan halvalla.

– Vastuullisen aikuisen ei kannata tyytyä helppoihin vastauksiin, kun kyseessä on vakava ilmiö, johon sekaantumisella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia nuoren elämään. Asiasta kannattaa ilmoittaa poliisille, sillä väliintulo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa usein katkaisee nuoren rikoskierteen, Kauppinen sanoo.

Itä-Uudellamaalla nuorten kanssa toimivan ennalta estävän ryhmän saa kiinni esimerkiksi sähköpostitse osoitteessa ennaltaestava.ita-uusimaa@poliisi.fi. Jos tilanne on akuutti eli esimerkiksi jonkun terveys on uhattuna, tulee soittaa viipymättä hätäkeskukseen 112.

– Myös koulun kautta saa hyvin yhteyttä nuorisotyöntekijöihin, joiden kautta asian selvittäminen lähtee etenemään.

Poliisi selvittää rikostutkinnassa myös alle 15-vuotiaan osuuden asiaan. Tutkinnassa käydään läpi keinot saada ryöstetty omaisuus takaisin ja mahdollinen vahingonkorvausten määrä.

– Vaikka alle 15-vuotias ei olekaan rikosoikeudellisessa vastuussa, on hän jo korvausvelvollinen eli hän joutuu korvaamaan uhrille menetetyn omaisuuden arvon tai korvaamaan esimerkiksi jotain, jonka rikkomisesta häntä epäillään, Kauppinen kertoo.

Alaikäisistä lapsista tehdään myös aina lastensuojeluilmoitus, jonka kautta rikoksesta epäilty lapsi ohjataan sosiaalitoimen palveluiden piiriin ja ehkä sovitteluun.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut