Aluevaltuutettujen perehdytys alkaa helmikuussa: Valtuustot kokoontuvat ensimmäisen kerran maaliskuun alussa – silloin päätetään jo muun muassa hallintosäännöstä

Aluevaalit on käyty ja vaalien tulos vahvistetaan tänään keskiviikkona 26. tammikuuta. Uudet aluevaltuutetut eivät ehdi kovin kauaa hengähtää, sillä työ alkaa käytännössä perehdytyksellä jo helmikuussa.

Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Mäntsälä, Tuusula ja Pornainen kuuluvat Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeseen. Keusoten kuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen toimii väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajana.

– Meidän alueellamme työskentely alkaa helmikuussa perehdytysohjelmilla uusille valtuutetuille. Perehdytykseen on suunniteltu useampia koko- ja osapäiväisiä seminaareja, hän kertoo.

Perehdytystä järjestetään muun muassa kokousmenettelystä, asioiden julkisuudesta ja luottamushenkilönä toimimisesta.

– Aluevaltuusto kokoontuu lähtökohtaisesti Hyvinkäällä, virallisella kotipaikallaan. Ensimmäistä historiallista kokousta on suunniteltu hotelli Sveitsiin, ja jatkossa sitten Hyvinkääsaliin.

Väliaikainen valmistelutoimielin valmistelee aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa käsiteltävät asiat ja kutsuu valtuutetut kokoukseen.

Koulutus on perusteellinen.

Timo Aronkytö.

– Ensimmäisessä kokouksessa iältään vanhin valtuutettu johtaa puhetta siihen saakka, kunnes valtuusto on valinnut puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat, Laitinen-Parkkonen kertoo.

Aluevaltuuston ensimmäinen kokous on maaliskuun alussa.

– Siellä käsitellään aluevaltuuston järjestäytymiseen liittyviä asioita kuten puheenjohtajiston valitsemista, aluehallituksen ja muiden toimielinten jäsenten valitsemista sekä muun muassa hallintosääntöä.

Uusien aluevaltuutettujen kokouspalkkioista ei ole vielä päätöstä.

– Aluevaltuusto päättänee kokouspalkkioista osana hallintosääntöä ensimmäisessä kokouksessaan, Laitinen-Parkkonen kertoo.

Hallintosääntö on hyvinvointialueen hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Kuntaliiton mukaan hyvinvointialueen hallintosäännössä määritellään ainakin johtamisjärjestelmä, toimielimet sekä tehtävien ja toimivallan jako eri toimielinten välillä.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja on Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö. Hän kertoo, että aluevaltuutettujen työ alkaa käytännössä helmikuussa, ja heitä varten on mittava perehdytysohjelma.

– Koulutus on perusteellinen: muun muassa sessioita, teamsiä, nauhoitteita ja seminaaria, Aronkytö luettelee.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutetut saavat kannettavat tietokoneet työnsä tueksi. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella taas kannettavien hankinta ei ole suunnitteilla.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuuston ensimmäinen kokous on 1. maaliskuuta.

– Väliaikainen toimielin kutsuu ensimmäisen kokouksen koolle, kertoo hallintovalmistelujohtaja Mikko Hokkanen.

Hänen mukaansa kokouksessa vahvistetaan toimielinrakenne ja valitaan toimielimiin jäsenet (esimerkiksi aluehallitukseen ja tarkastuslautakuntaan) ja hyväksytään hallintosääntö siltä osin, että hyvinvointialueen poliittinen koneisto ja valmistelukoneisto voivat jatkaa toimintaansa.

Myös kokouspalkkioista päättää aluevaltuusto. Aronkydön mukaan esityksenä on, että ne olisivat Vantaan kokouspalkkioiden tasolla.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen 69 valtuutettua kokoontuvat Vantaan kaupungintalolla. Toki myös sähköiset etäkokoukset ovat mahdollisia, ja niiden suunnittelu onkin parhaillaan käynnissä.

Tärkeitä päivämääriä

Aluevaalilautakunnat vahvistavat aluevaalien tulokset 26.1.2022.

Hyvinvointialueella ylintä päätösvaltaa alueen asioissa käyttää aluevaltuusto. Valtuustot aloittavat työnsä 1.3.2022.

Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä 1.1.2023 alkaen.

Vaalirahoitusilmoitus on jätettävä viimeistään 26.3.2022.

Aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2025 lukien.

Lähteet: vaalit.fi, vaalirahoitusvalvonta.fi

Keravalaiset vantaalaisia huomattavasti ahkerammin uurnilla – keskustan Timo Laaninen näkee tässä lähtevän vahvan viestin hyvinvointialueelle Keravan oman terveysaseman puolesta

Pornainen ja Tuusula ylittivät äänestysvilkkaudessa ainoina Keski-Uudellamaalla koko maan keskiarvon

Kerava sai lopulta 9 paikkaa uuteen aluevaltuustoon – useampi keravalaisehdokas jäi niukasti rannalle

Kokoomus voitti Vantaan ja Keravan hyvinvointivaalit

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut