Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

30 vuotta täyttävä Louhela Jam järjestetään ensi kesänä suurempana kuin koskaan – bändikisan voittajat pääsevät esiintymislavalle

Musiikki- ja taidetapahtuma Louhela Jam palaa Jokiuomanpuistoon parin vuoden tauon jälkeen 5. kesäkuuta.

30-vuotisjuhlavuoden johdosta tapahtuma järjestetään suurempana kuin koskaan aiemmin.

Paluun tekee myös Can U Louhela Jam -bändikilpailu, jonka kautta voi päästä esiintymään suuren yleisön eteen.

Kisaan voivat osallistua kaikenlaiset bändit, sooloartistit ja orkesterit tapahtuman verkkosivujen kautta 1.2.–1.3.2022.

Voittajat ratkotaan yleisöäänestyksellä, jossa jokaisen kilpailuun osallistuneen kappale on kuultavissa Louhela Jamin nettisivuilla. Näistä viisi eniten ääniä saanutta pääsee esiintymään tapahtuman sivulavalle.

Yleisölle maksuton Louhela Jam on kasvanut vuosien varrella koko perheen tapahtumaksi, jossa kaikille ikäluokille on tarjolla ohjelmaa musiikin ja taiteen parissa. Viime vuosina tapahtumassa on ollut vuosittain yli 8 000 kävijää.

Järjestäjänä toimii Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry.

Tapahtuman vuoden 2022 esiintyjät ja muu ohjelma julkaistaan kevään aikana sosiaalisen median kanavissa ja louhelajam.fi-sivuilla.