Helsingin hovioikeus on päättänyt hylätä Jari Aarnion murhatuomion. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi joulukuussa 2020 Aarnion ja Keijo Vilhusen elinkautisiin vankeusrangaistuksiin Volkan Ünsalin murhasta. Keijo Vilhunen on eniten United Brotherhood-jengin johtohahmo, joka kuului sittemmin Helsingin huumepoliisin tärkeimpiin tietolähteisiin.
Hovioikeus hylkäsi Aarniota koskevan syytteen ja siihen perustuvat vaatimukset kokonaan. Myös Keijo Vilhusen tuomio kumottiin murhan osalta.
– Hovioikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että Aarniolla olisi ollut kysymyksessä olevasta henkirikosuhasta ja sitä koskevista suunnitelmista sellaista tietoa, että uhri on ollut välittömässä hengenvaarassa, jollei tilanteeseen puututa. Hovioikeus siis katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että Aarniolla ei ollut syytteessä väitettyä ja laiminlyöntirikoksessa edellytettyä erityistä oikeudellista velvollisuutta estää uhrin kuolema henkirikoksen johdosta eikä hänen ollut näytetty sitä laiminlyöneen, hovioikeuden perusteluissa todetaan.
Keskeinen kriteeri päätökselle on se, että hovioikeuden mukaan Aarniolla ei ollut oikeudellista velvollisuutta estää uhrin kuolemaa. Tekoaikaan Aarnio oli Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario ja huumerikosyksikön johtaja.
– Syytteessä väitettyä Aarnion erityistä oikeudellista velvollisuutta estää uhrin kuolema henkirikoksen johdosta ei voitu perustaa syytteessä vedottuihin poliisilakiin, Aarnion virkaan, toimeen tai asemaan. Aarnion ei myöskään selvitetyllä menettelyllään ollut näytetty ottaneen tehtäväkseen estää uhrin kuolema henkirikoksen johdosta, hovioikeuden perusteluissa todetaan.