Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Kotia etsivät tahtovat Tikkurilaan tai Myyrmäkeen – "Esimerkiksi Hakunila ei yllä omistusasuntojen hakumäärissä kärkikymmenikköön"

Asuminen: Hakupalvelun listauksen perusteella keskusta-alueet porskuttavat suosiossa.

Tikkurila, Kivistö ja Myyrmäki ovat kolme vetovoimaisinta kaupunginosaa Vantaalla. Kolmen kärki tulee ilmi tarkasteltaessa Oikotie.fi-asuntopalvelussa tehtyjä omistusasuntohakuja. Asuntoja katseleva saa palvelussa määritellä, mistä kaupunginosista hän on kiinnostunut.

Kolmen kärki on sama riippumatta siitä tarkastellaanko koko viime vuotta vai vain viime vuoden loka-joulukuuta. Kovan kolmikon jälkeen sen sijaan tapahtui liikehdintää.

Koko vuonna neljänneksi haetuin kaupunginosa oli Havukoski, mutta jos katse on vain loppuvuodessa, neljänneksi kiilaa Korso.

Kahdeksan halutuimman joukkoon koko vuoden tilastoissa pääsevät kärkikolmikon, Havukosken ja Korson lisäksi myös Vapaala, Martinlaakso ja Tammisto.

– Esimerkiksi Vantaan suurimpiin kaupunginosiin lukeutuva Hakunila ei yllä omistusasuntojen hakumäärissä kärkikymmenikköön lainkaan, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen kommentoi.

Aina kyse ei ole siitä, että uutta kotia haettaisiin itselle eikä jokaisessa tilanteessa etsitä unelmien kotia. Hakuja tehdään myös huvin vuoksi tai sijoitusasuntoa etsittäessä. Hakua rajannee myös ajatus siitä, mistä kaupunginosasta löytyy omaan budjettiin sopiva ja muutkin kriteerit täyttävä asunto.

Yhä useampi on valmis muuttamaan hieman kauemmaksi keskustasta.

Omistusasuntoa etsivien preferenssejä tunteva Leinonen toteaa, että myös tunteet vaikuttavat asunnonostossa, ja mielikuvilla on merkitystä.

– Asuinalueet saattavat kehittyä hyvään suuntaan pitkään, ennen kuin mielikuva niistä muuttuu.

Keskustamaiset kaupunginosat ovat myös vuokralaisten suosiossa, arvioi Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.

– Tuntumani mukaan lännessä halutaan vanhoille keskusta-alueille: Myyrmäkeen ja Martinlaaksoon. Myrtsin suosio kasvoi saman tien, kun sinne alkoi päästä AB-vyöhykkeen lipulla.

Lännessä suosiossa on Viidan huomioiden mukaan myös Kaivoksela.

– Uusi Kivistö keskustoineen on mielipiteitä jakava. Ne ketkä tykkäävät, tykkäävät kovasti. Monelle Kivistö on kuitenkin liian tiivis ja vain lähikulkupaikka.

Idästä Viita mainitsee haluttuna alueena Tikkurilan.

Vuokra-asuntoyhtiö VAV:n tilastoissa kärki on sama kuin Viidan tuntuma ja Oikotien tilastot. Lähes joka viides vuokra-asuntoa hakeva haluaa Tikkurilaan. Myyrmäki mainitaan 13 prosentissa hakemuksia. Myyrmäen jälkeen suosituimmat kohteet ovat Jokiniemi, Pakkala ja Viertola.

VAV:n asiakkuusjohtaja Lasse Käck arvioi Jokiniemeen suosioon vaikuttavan sen sijainnin Tikkurilan keskustan ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä.

Korona on Leinosen mukaan näkynyt asuntoja hakupalveluissa.

– Yhä useampi on valmis muuttamaan hieman kauemmaksi keskustasta. Sen lisäksi jonkin verran suosiotaan ovat kasvattaneet kodit, joissa on uima-allas tai spa-osasto.

Poikkeusaika on todennäköisesti saanut vannoutuneiden keskusta-asujienkin mielen muuttumaan, Leinonen tuumii.

– Uskon monien ryhtyneen etsimään asuntoja laajemmalta alueelta. Etätyöaikana on huomattu, ettei kodin tarvitsekaan olla ihan työpaikan vieressä. Helsinki-fanitkin ovat uskaltautuneet katsomaan asuntoa myös kauempaa.

Lue myös: Aseman kulunut ympäristö voi antaa väärän mielikuvan Korsosta – Harri Korpi on asunut alueella 22 vuotta ja löytää Korsosta hyviä asioita listattavaksi asti

Nyt skipataan yksiö ja kaksio – korona-aika ja etätyöt ovat lisänneet nuorten aikuisten kiinnostusta entistä tilavampiin ensiasuntoihin: "Isommat asunnot viedään melkein käsistä Vantaalla"

1970-luvun kolmioista povataan jo uutta ilmiötä asuntomarkkinoille Vantaalla – "Sama pätee niin Helsingin Kalliossa kuin Havukoskella"