Olympiastadionilla hiihdetään helmikuun ajan – lähes 5 000 hiihtäjää on lykkinyt stadionilla noin 20 000 kilometriä viiden päivän aikana

Kaupunkilaisia kulkee sukset olalla kohti Olympiastadionia. Urheilupyhätön liput liehuvat, kisajärjestäjät opastavat lähtöpaikan suuntaan, grillimakkara tuoksuu. llmassa on urheilujuhlan tuntua, vaikka kyseessä on arkinen tiistai ja ladulle menijät kuntohiihtäjiä ja lajia kokeilevia.

Kisanumeron sijaan kukin hiihtäjä saa rannekkeen ennalta tehtyä varausta vastaan. Ranneke taltioi stadionilla hiihdetyt kilometrit.

Lähtöpaikka sijaitsee lähellä pohjoiskaarretta. Viisi vierekkäistä latu-uraa vie 400 metrin stadionlenkille. Niin sanotusta rekkaportista pääsee 700 metrin lisälenkille stadionin ulkopuolelle. Kaikkiaan hiihdettävää on 1,1 kilometriä. Tyyli on perinteinen.

– Aivan mainiota. Tällainen voisi olla täällä joka talvi, kehuu juuri hiihtolenkkinsä päättänyt Timo Tuomi.

Hän lähti stadionin maksuttomalle hiihtoradalle tyttärensä innoittamana. Kierroksia kertyi kuusi.

Tuomi on hikoillut stadionilla ennenkin. Tuomen juhlahetki on ollut Helsinki City Marathonin maaliviivan ylittäminen. Katsomon puolella hän muistelee olleensa yleisurheilun arvokisoissa.

Tasasella stadionillakin lykkiessä tulee hiki.

Harjussa asuvalle Tuomelle stadionin rata on yksi hiihtomahdollisuus lisää. Harjusta pääsee ladulle ratikalla.

Timo Kojo on ensimmäisellä kierroksellaan.

– Tämä on saakelin makea juttu, Kojo pistellessään vastaremontoidun stadionin suoraa.

– Töölöläisenä tämä oli pakko tulla testaamaan.

Hiihtomiehiä laulajana tunnettu Kojo ei varsinaisesti ole. Edellisen kerran sukset ovat olleet jalassa ”tsaarin aikana”. Varusteet sai kuitenkin vuokrattua paikan päältä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Kojon punaisen pipon alla oli hiki.

– Olisi pitänyt laittaa anorakki, Kojo manailee paksussa talvitakissaan.

Ensikertalaiset tunnistaa liehuvista takinliepeistä. Tasasella stadionillakin lykkiessä tulee hiki.

Trikoilla, skineillä ja nanogripeillä ei stadionilla tarvitse pelleillä. Siitä hyvä esimerkki on Timo Vilhunen varusteineen.

Vilhunen hiihtää Jalaksen monoilla ja Karhun suksilla, joilla on hiihdetty myös vuosien 1985 ja 1984 Finlandia-hiihdot.

Oikean käden hiihtohanskaa on paikattu ilmastointiteipillä. Hiihtoasuna toimiva verryttelypuku 1990-luvulta.

– En todellakaan ole välineurheilija, Vilhunen naurahtaa.

Vilhunen lykkii stadionin suoraa jo tottuneesti.

Hän on lauantaina avautuneilla laduilla jo kolmatta kertaa.

Yhdelläkään kerralla ei ole ollut liikaa väkeä. Viisi rinnakkaista latua mahdollistaa sujuvan etenemisen. Illalla tunnelma on ihan omansa, Vilhunen kertoo.

– Tämä on aivan loistava idea. Varmasti tämä innostaa monia hiihtämään.

Helsinki Ski Weeks -tapahtumaorganisaatiosta kerrotaan, että viiden ensimmäisen hiihtopäivän aikana stadionilla on käynyt lähes 5 000 hiihtäjää. Hiihtokilometrejä on kertynyt noin 20 000.

Suosituimmat ajat ovat olleet arkipäivisin 17– 20 sekä viikonloppuisin heti avaamisen jälkeen.

Kerralla radalle otettavien hiihtäjien määrä on rajattu 300:aan. Toistaiseksi hiihtoaikoja on ollut varausjärjestelmässä hyvin saatavilla.

Stadionin rata päätettiin tehdä turvallisuussyistä vain perinteisen tyylille. Stadionin ulkopuolelle vievä kapea portti on vain reilu neljä metriä leveä ja siten liian kapea vapaan tyylin hiihtoladuille.

– Oletuksemme oli, että stadionille tulee hyvin eritasoisia hiihtäjiä, sanoo tapahtumaa organisoiva Jari-Pekka Jouppi Hiihtoliitosta.