Viikonloppuna Helsingissä järjestetty Convoy-mielenosoitus ja sen toimintamallit ovat herättäneet paljon keskustelua suomalaisissa poliitikoissa. Huomioitavaa on sekin, että on paljon poliitikkoja, jotka eivät ole kommentoineet mielenosoitusta millään tavalla.
Tähän joukkoon kuuluu esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.), joka ei ole maanantaiaamuun mennessä kommentoinut tapahtumia millään lailla, ei pääministerin tai puoluejohtajan roolissa. Nuoruusvuosinaan erilaisissa mielenosoituksissa näkynyt Paavo Arhinmäki (vas.) ei ole myöskään maanantaihin aamupäivään mennessä kommentoinut Convoy-tapahtumaa mitenkään.
Moni muukin kansanedustaja on jättänyt aiheen kokonaan kommentoimatta.
Ensimmäisenä huomiota viikonlopun aikana herätti kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen (kok.) twiitti, jossa otettiin Elokapina-mielenosoitus esille erikseen, mutta ei viikonloppuna järjestettyä Convoy-mielenosoitusta lainkaan. Moni koki ratkaisun spinnaukseksi: spinnauksella tarkoitetaan ratkaisua, jossa alkuperäisen puheenaiheen merkitys pyritään häivyttämään tietoisesti puhumalla niin sanotusti aiheen vierestä.
– Surullista tällaiset Elokapina ja muut vastaavat mielenosoitukset mitkä rikkovat yhteisiä sääntöjä ja häiritsevät arjen kulkua. Mielenosoitukset totta kai hyväksyttäviä, mutta pitäisi noudattaa lakia ja muun muassa poliisin ohjeistuksia ja määräyksiä, Heinonen twiittasi.
Keskustelua ovat herättäneet myös sisäministeri Krista Mikkosen (vihr.) antamat lausunnot.
– (se on mielestäni) Hyväksyttävä tapa silloin, kun toimitaan selvin päin, omalla nimellä ja omilla kasvoilla ja henkilö kantaa vastuun toimistaan, Mikkonen kommentoi.
Asia on herättänyt oppositiopuolue kokoomuksen poliitikoissa eriäviä mielipiteitä.
– Suomessa kaikilla on oikeus mieltä osoittaa, mutta poliisilla on velvollisuus turvata myös yhteiskunnan turvallisuus ja sivullisten turvallisuus. Sen takia poliisin käskyjä pitää noudattaa, kommentoi puolueen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen Verkkouutisille.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, oululainen kansanedustaja Sebastian Tynkkynen vierittää omassa twiitissään suoraan vastuuta Elokapina-tapahtumalle ja sen järjestäjille. Tynkkynen antaa ymmärtää, että ilman Elokapinaa ei olisi ollut myöskään Convoy-tapahtumaa.
– Puhuin lukemattomia kertoja elokapinalaisille, millaisen matopurkin he ovat avaamassa esimerkillään. Yritin varoittaa. Sellaisen Suomen saa, mitä kerjää, Tynkkynen twiittaa.
Sdp:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen löytää samaten yhteyden Elokapinan ja Convoyn välillä, tosin leikkisäksi tulkittavassa asiayhteydessä.
– Selvästi Elokapinan ja Convoy2022:n kannattaisi liittoutua. Päästötön energia on edullisempaa kuin fossiilinen ja vain oikeudenmukainen siirtymä voi onnistua. Erilaiset siirtymätuet ihmisille investoiteihin ja varsinkin toimeentuloon ovat välttämättömiä, Mäkynen twiittaa.