Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Yle: Jos Finnairin lakko alkaa, osuu se talvilomaviikoille

Finnairin matkustamohenkilökunnan lakko ajoittuu toteutuessaan etelän talvilomaviikolle. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle. Lakko alkaisi viikolla 8 eli 22. helmikuuta ja jatkuisi 8. maaliskuuta asti.

Ylen mukaan lakolla voi olla vaikutusta esimerkiksi Lapin talvilomalentoihin.

Lue myös: Helsinki-Vantaan matkustajamäärä laski edelleen viime vuonna – joulukuussa liikenne kuitenkin vilkastui ja lentoasemalla kirjattiin pandemia-ajan ennätys

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT jätti maanantaina Finnairin matkustamohenkilökuntaa koskevan työtaisteluvaroituksen Palvelualojen työnantajat Paltalle.

Työehtosopimusneuvotteluita on käyty joulukuusta saakka. Nyt niitä jatketaan valtakunnansovittelijan luotsaamana.

Lue myös: Korona ei tee tyhjäksi miljardin euron hanketta lentoasemalla – "Koko Suomelle on kannattavaa, että Helsinki-Vantaan kautta lennetään isosti muun muassa Aasiasta Eurooppaan"

AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko kertoo tiedotteessa, että Finnairin vaatimat leikkaukset palkkaukseen ja työehtoihin ovat kohtuuttomat.