Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Vahingossa kaasu pohjaan moottorikelkkasafarilla, lapsi kavereiden kanssa uimassa... – Vapaa-ajan palveluissa sattui viime vuonna 7 kuolemaan johtanutta onnettomuutta

Vapaa-ajan palveluissa tapahtui viime vuonna seitsemän onnettomuutta, joissa henkilö kuoli tapaturmaisesti. Näistä kolme oli hukkumisia uimarannalla. Sukellustapahtumissa kuoli kaksi henkilöä, motocrossissa ja moottorikelkkasafarilla kummassakin yksi henkilö, kertoo tiedotteessaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Kaikkiaan Tukes käsitteli viime vuonna 46 vakavaa vapaa-ajan palveluissa tapahtunutta onnettomuutta. Vakavaksi onnettomuudeksi luokitellaan kuolemantapausten lisäksi esimerkiksi palautumattomat tai pitkän toipumisajan vaativat vammat kuten rankavammat tai jalkojen murtumat.

Eniten vakavia onnettomuuksia tapahtui uimarannoilla ja uimahalleissa, laskettelussa ja moottoriurheilussa.

Viime vuoden vakaviin onnettomuuksiin kuului esimerkiksi tapaus, jossa kavereiden kanssa uimassa ollut lapsi hukkui uimarannalla. Toisessa onnettomuudessa moottorikelkkasafarilla ollut henkilö painoi vahingossa kaasun pohjaan ja törmäsi puuhun, joka aiheutti kuoleman.

Eräässä onnettomuudessa laskettelija törmäsi hoidetun rinnealueen ulkopuolella olevaan esteeseen. Vakava onnettomuus tapahtui myös silloin, kun asiakas kokeili vaikeaa hyppyä trampoliinipuistossa ja putosi niskoilleen patjalle. Nämä kaksi onnettomuutta eivät johtaneet kuolemaan kuten ei tapahtuma, jossa lapsi putosi uimahallin hyppytornin viidestä metristä lattialle.

Onnettomuuksissa loukkaantui tiedotteen mukaan vakavasti 10 alaikäistä. Ne tapahtuivat nuorten suosimissa palveluissa, esimerkiksi uimahalleissa ja uimarannoilla, ratsastuksessa, laskettelussa ja kartingissa.

Tukesiin tuli vuoden aikana yhteensä 180 ilmoitusta asiakkaan loukkaantumisesta palvelussa. Näistä puolet oli vakavuudeltaan kohtalaisia, jolloin asiakkaalle aiheutui tapaturmasta jonkinasteista hoitoa vaatineita vammoja.

Suurin osa onnettomuuksista johtui puutteista joko palveluntarjoajan tai asiakkaan toiminnassa. Vain yksittäiset onnettomuudet johtuivat teknisistä vioista.

Viime vuonna Tukes teki palveluihin yhteensä 232 tarkastusta. Niitä tehtiin erityisesti ulkona tarjottaviin palveluihin. Noin joka neljännellä tarkastuksella havaittiin vakavia puutteita palvelun turvallisuudessa, jolloin palveluntarjoajalle annettiin kehotus saattaa asiat kuntoon.

Koronapandemia ei ole tiedotteen mukaan vaikuttanut tapaturmien kokonaismäärään. Se on pysynyt muutaman vuoden suunnilleen samalla tasolla.

– Koronapandemian aiheuttamat palveluiden sulut ovat vaikuttaneet Tukesiin ilmoitettujen tapaturmien kokonaismäärään yllättävän vähän, kertoo tiedotteessa johtava asiantuntija Mervi Murtonen.

Ilmoitukset kohdistuivat nyt kuitenkin eri palveluihin kuin ennen koronaa. Murtosen mukaan esimerkiksi matkailupalveluihin ja Lapin ohjelmapalveluihin liittyvät vakavat onnettomuudet ovat huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin ennen koronaa.

Murtonen painottaa, että meillä on paljon parannettavaa vesiturvallisuudessa. Uimahalleissa ja uimarannoilla tapahtuu aivan liikaa kuolemantapauksia, vesipelastusta tai elvytystä vaativia veden alle joutumisia tai vakavia vaaratilanteita, joissa hukkuminen on ollut lähellä.

Uimarannoilla tapahtuville onnettomuuksille tyypillistä on esimerkiksi se, että vanhemmat eivät valvo uimataidottomia lapsia riittävän tarkasti tai uimataidoton henkilö joutuu muusta syystä liian syvään veteen.

Uimahalleissa asiakkaiden tekemät pitkät sukellus- tai hengenpidätysharjoitteet johtivat tiedotteen mukaan muutamiin vakaviin vaaratilanteisiin. Niissä henkilö saatiin pelastettua joko uinninvalvojien tai muiden uimareiden valppauden ansiosta.

Onnettomuuksista ilmoittaminen Tukesiin on palveluntarjoajan lakisääteinen tehtävä.

– Valitettavasti kaikki onnettomuudet eivät kuitenkaan tule Tukesin tietoon. Kannustankin jokaista asiakasta ilmoittamaan aktiivisesti palveluissa tapahtuneista onnettomuuksista tai vaaratilanteista ensin palveluntarjoajalle ja tarvittaessa myös meille Tukesiin. Onnettomuustiedon avulla voimme vaikuttaa palveluiden turvallisuuteen valvonnan, ohjauksen ja neuvonnan keinoin, Murtonen sanoo.

– Tukesin tehtävänä on varmistaa, että palveluntarjoaja huolehtii asiakkaiden turvallisuudesta ja että vastaavia onnettomuuksia ei tapahtuisi jatkossa, Murtonen jatkaa.

Tukes: Trampoliinit, uiminen ja ratsastaminen aiheuttivat viime vuonna eniten vakavia onnettomuuksia