Talous: Sirkka Liikanen kertoo, että kallistunut bensa ja sähkö rokottavat kukkaroa "ihan sikana". Hanna-Riikka Vänskä sanoo seuranneensa kauhulla dieselin hinnan nousua.
Huh huh. Ne ovat Ilolassa asuvan Sirkka Liikasen ensimmäiset tavut, kun häneltä tiedustelee tunnelmia hyödykkeiden hinnan noususta.
– Bensa ja sähkö rokottavat kukkaroa aivan sikana, tätä ei voi ymmärtää, huokaisee Vantaalle viime vuoden lopussa muuttanut Liikanen.
– Onneksi näin eläkeläisenä ei tule ajettua niin paljon enää, mutta autolla liikkeelle lähtiessä sen huomaa, että useammin pitää nykyään tankata.
Liikanen kertoo seuraavansa polttoaineen hintoja melko tarkasti.
– Jos jostain saa bensaa, vaikka litran 1,87 eurolla, niin pyrin laittamaan tankin täyteen. Yleensä litrahinta on kieppunut siinä 1,97 euron ja jopa yli kahden euron tietämillä.
Hienoisen helpotuksen Liikanen kertoo kokeneensa sähkölaskuissa.
Bensa ja sähkö rokottavat kukkaroa aivan sikana, tätä ei voi ymmärtää.
Sirkka Liikanen, Ilola
– Meillä oli Sysmässä omakotitalo. Siellä kauhistutti maksaa sähkönsiirrosta enemmän kuin sen kulutuksesta. Vantaalla näin puolestaan ei ole ollut.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli viime joulukuussa 3,5 prosenttia. Marraskuussa inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan 3,7 prosenttia.
Inflaatiota on hidastanut jo muun muassa polttonesteiden hinnannousun taittuminen, mutta vielä se ei autoilijoita liiemmin vakuuta.
– Dieselin litrahinta on noussut älyttömästi. Osasyy dieselauton hankintaan oli juuri se, että polttoaine olisi edullisempaa. Näin ei juurikaan ole, sanoo 1,89 euron litrahinnalla polttoainetta haastatteluhetkellä huoltoasemalla tankannut helsinkiläinen Marija Galper.
– Kahvissa en ole huomannut hinnannousua, sillä ostan vain annoskahveja ja ne ovat maksaneet saman verran kuin aiemminkin, Galper lisää.

Myös ruoka, rakennustarvikkeet ja sähkö ovat kallistuneet. Ruoan hinta on Luonnonvarakeskuksen mukaan viime elokuun jälkeen kohonnut merkittävästi ja nopeasti.
Vantaalla työskentelevä ja Helsingissä asuva Eira Koskue on laittanut merkille muun muassa rakennustarvikkeiden hintojen nousun.
– Läheiseni rakentaa parhaillaan ja puolessatoista vuodessa esimerkiksi erilaisten rakennuspuiden hinnat ovat nousseet ”ihan sikana”. Tarvikkeet maksavat kaksin- ellei peräti kolminkertaisesti!
– Sähköpyörän ostin juuri siksi, että talvikuukausia lukuun ottamatta vähentäisin erityisesti työmatka-autoilua. Mietin nykyään tarkemmin, milloin otan auton käyttöön.
Koskue sanoo patistavansa lapsensa useammin omatoimisesti harrastuksiin.
– En kuljeta lapsiani enää niin usein, vaan he käyttävät julkista liikennettä, koska heillä on kausiliput.
Hän kertoo maksaneensa vielä viime vuonna sähköstä pörssihinnan mukaan.
– Onneksi viime syyskuussa kauppareissullani eräs sähköyhtiö sai minut tarkistamaan oman sähkösopimukseni! Ehdin vaihtamaan pörssihinnan kiinteään hintaan ennen kuin hintapiikkejä alkoi tulla.
– Hyödykkeet nousevat, mutta palkat eivät, eipä meinaa raha siis riittää, Koskue toteaa.
Länsi-Vantaalla asuva Hanna-Riikka Vänskä kertoo seuranneensa kauhulla dieselin hinnan kallistumista.
– Työn vuoksi ajan paljon. Onhan polttoaine mahdottoman kallista, mutta tankattava on kuitenkin.
– Hinnannousu ei ole vaikuttanut ajokilometreihini, mutta kyllähän se harmittaa!