Ekko ja Banksie nappisilmineen ovat vuorovaikutuksen mestareita – Autismisäätiön palveluksessa Vantaalla työskentelevän Päivi Pitkäsen työkaverit rakentavat koiramaisella välittömyydellään sillan asiakkaan maailmaan

Duunissa: Koirakaksikko tekee työtään kaikkia rakastavalla asenteella, jossa ei ole ihmistä karvoihin katsominen.

Kuka voi vastustaa kultaisennoutajan lempeiden silmien vetoavaa tapitusta?

Aika harva voi. Siksi on monesti äärimmäisen tärkeää, että joko Ekko tai Banksie on omistajansa Päivi Pitkäsen mukana, kun tämä tekee työtään autismin kirjoon kuuluvien asiakkaidensa kanssa.

– Usein autismin kirjon henkilölle voi olla vaikeata muodostaa vuorovaikutussuhdetta toiseen ihmiseen. Ihmisten välisessä kommunikaatiossa kun on aina erilaisia piilotettuja viestejä, merkityksiä ja tarkoituksia, joita pitäisi osata tulkita, Pitkänen kertoo.

– Koira taas kohtaa ihmisen aina iloisena ja sosiaalisista normeista vapaana. Koiran elehdintä ja viestintä on selkeätä eikä siinä ole taka-ajatuksia, hän vertaa.

– Koiraan syntyy helpommin kontakti. Se toimii tarvittaessa sillanrakentajana, jonka vanavedessä pääsen itsekin asiakkaan maailmaan.

Pitkänen työskentelee asumisen valmentajana Autismisäätiön asumispalvelut -yksikössä Keimolassa. Koirat ovat hänen itse kouluttamiaan ja ainoita laatuaan säätiön piirissä.

Täysammattilainen koirakaksikosta on 7-vuotias Banksie, joka kantaa virallista työliiviä ja on tehnyt töitä jo kuutisen vuotta. 2,5-vuotias Ekko saa vielä tyytyä harjoittelijan huiviin, mutta tänä vuonna sen on tarkoitus suorittaa loppukoe ja saada Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n diplomi ja liivi.

– Harjoittelua vaatii vielä esimerkiksi käskystä katsekontaktin ottaminen ihmiseen, Pitkänen sanoo.

Toisin kuin poliisi- tai opaskoirilla, Banksien työasussa lukee: ”Minä olen Banksie ja minua saa silittää”.

– Näitä saa lähestyä ja paijata. Siitä syntyy positiivinen vuorovaikutustilanne, joka on mukana olevalle asiakkaalle hyvää harjoitusta, Pitkänen rohkaisee.

Pitkäsellä on kolmaskin kultainennoutaja, Dana, joka viettää elämäänsä täysin perhekoirana. Se ei ole toveriensa tapaan perso vieraiden ihmisten huomiolle eikä soveltuvuustestien mukaan tarpeeksi rohkeakaan kuntoutuskoiran tehtäviin.

– Sosiaalialalla työskentelevien koirien testaus onkin erittäin tärkeää sekä asiakkaiden että koirien turvallisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi, Pitkänen korostaa.

– Banksien kouluttaminen kävi nopeasti. Se rakastaa kaikkia, mutta on luonteeltaan rauhallinen. Ekko on hirveän vauhdikas, sen kanssa on harjoiteltu paljon rauhoittumista. Ekko haluaa aina olla kaikkien sylissä ja rakastaa ihmiset aivan puhki.

Osalle koiran ylitsepursuava ystävällisyys voi olla liikaa, osalle hyvinkin mieluisaa.

– Koiran osoittaman valtavan huomion kautta ihminen voi kokea olevansa tärkeä.

Koirat hyväksyvät ihmiset aina iloisesti sellaisina kuin he ovat.

– Asiakkaat ovat sanoneet, että se on se ihan paras juttu. Osan mukaan koirista on tullut heidän luotettavimpia ystäviään.

Ehtymätöntä ystävyyttä ja energiaa jakavat Ekko ja Banksie eivät kuitenkaan ole vain kaverikoiria eikä Pitkänen mene jokaisen asiakkaansa luo koira mukanaan.

– Kaikki työ niiden kanssa on tavoitteellista. Suunnittelen aina etukäteen, miten koira osallistuu ja mitä asiakas tekee koiran kanssa.

Koiria on valmennettu erilaisiin taitoihin, joilla motivoida hauskalla tavalla aktiivisuuteen. Ne osaavat esimerkiksi pyöritellä pehmonoppaa, jolla asiakkaalle valikoituu jokin tehtävä.

Autismisäätiöllä on Keimolanmäessä 25 tavallisessa kerrostalossa sijaitsevaa asuntoa, jossa Vantaalta ja muilta paikkakunnalta kotoisin olevat asukkaat asuvat itsenäisesti omissa kodeissaan.

Asumispalveluiden lisäksi tarjolla on arjen pärjäämistä tukevia palveluita. Palveluiden piiriin hakeudutaan oman kotikunnan sosiaali- ja vammaispalvelujen kautta.

Pitkäsen asiakkaat ovat pääosin talon asukkaita, mutta hänellä on asiakkaita myös eri puolilla Uuttamaata.

Tuen tarve vaihtelee suuresti. Se voi liittyä virallisiin asiointeihin tai kodinhoitoon yhtä hyvin kuin vaikkapa syömisen muistamiseen tai aamulla heräämiseen ja liikkeelle lähtöön.

– Maailma voi autismin kirjoon kuuluvalle olla hirveän kaoottinen, epäselvä ja monimutkainen. Se on monille todella ahdistavaa ja stressaavaa. Koirat kohentavat mielialaa innokkuudellaan ja iloisuudellaan, ja kun ihmisen mieliala on parempi, hän pystyy helpommin kohtaamaan itselleen haastavia asioita, Pitkänen selvittää.

– On asiakkaita, joiden kanssa käyn kaupassa koira mukana. Koiran läsnäolo rauhoittaa ja auttaa selviytymään keskellä monenlaista hälyä, jonka he voivat kokea hyvin kuormittavana.

Koiran avulla jokin ongelma voi myös poistua kokonaan.

– Eräs asiakas pelkäsi huonojen kokemusten vuoksi hammaslääkärille menoa niin paljon, että hoito oli jäänyt väliin vuosikausiksi. Siitä lähtien, kun saimme hammaslääkärin suostumaan koiran mukanaoloon, asiakas on käynyt säännöllisesti hoidattamassa hampaitaan.

Koirien vaikutuksesta vuorovaikutuksen paranemiseen, kommunikaatiotilanteiden helpottumiseen ja stressin vähenemiseen on myös tutkimusnäyttöä

– Kun olen itse nähnyt konkreettisesti nämä älyttömän hyvät vaikutukset, harmittaa tietää, että tätä tukea ilman jää paljon ihmisiä, joille tästä olisi hyötyä, Pitkänen suree.

Miksi koiria ei sitten käytetä enemmän?

– Järjestelmät ovat niin jäykkiä, hän tulkitsee.

– Eikä tästä kuntoutusmuodosta tiedetä tarpeeksi.

Lue myös:

Autismikirjon ihmisille julkiset paikat saattavat laukaista stressireaktion – Hiljaisista huoneista apua aistikuorman tasaamiseen

Asperger-aikuinen Hanna: Liikkeelle lähtö on vaikeaa

Heidi Savanderin perhe koulutti novascotiannoutajasta Otosta autismikoiran – "Mahdollisuuksia on hyvin paljon"

Koskee vähintään 54 000 suomalaista – ”Suuri riski syrjäytyä, jos palveluita ei saada”

Etusivulla nyt