Silmälasien ostaminen on monella hankala paikka. Silloin miettii, millaiset kehykset sopisivat minulle parhaiten. Tässä tilanteessa optikko voi auttaa, kirjoittaa Specsavers tiedotteessaan.
Näkö saattaa heiketä pikku hiljaa huomaamatta ajan kuluessa. Optikko ja Specsavers Forumin yrittäjä Jaana Ylätalo sanoo, että näöntarkastuksessa olisi hyvä käydä kahden vuoden välein. Siellä tulisi tietysti käydä myös silloin, jos näössä huomaa muutoksia.
Ylätalo kertoo, että kun on aika hankkia silmälasit, voi kehysvaihtoehtoja lähteä kartoittamaan kasvojen muodon mukaan. Kulmikkaille ja pyöreille kasvoille sopivat erilaiset kehykset.
– Toisinaan tyylikkyys tarkoittaa kuitenkin sääntöjen unohtamista. Kannattaa siis valita ennen kaikkea sellainen malli, jossa tuntee olonsa hyväksi ja itsevarmaksi, muistuttaa Ylätalo tiedotteessa.
Hän antaa vinkit, millaiset kehykset sopivat sinun kasvoillesi.
Jos sinulla on leveät posket ja leukalinja, mutta kapea otsa, Ylätalo suosittelee valitsemaan kehykset, joissa on väriä ja yksityiskohtia kehyksen yläosassa.
– Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kehyksen leveys on sama tai leveämpi kuin leukasi. Vältä kulmikkaita kehyksiä, sillä ne korostavat kulmikkuutta entisestään.
Pyöreäkasvoisille optikko suosittelee sen sijaan kulmikkaita kehyksiä pehmeiden kasvonpiirteiden terävöittämiseksi. Pyöreissä kasvoissahan kulmikkuus on vähäistä.
– Välttäisin pyöreitä kehyksiä tai linssejä ja suosisin neli- tai kuusikulmaisia kehyksiä.
Jos kasvot ovat leveät ja leuka kulmikas, kannattaa optikon mukaan valita kevyet kehykset, jotka eivät hallitse kasvoja.
– Kulmikkaita muotoja voi pehmentää pyöreillä ja soikeilla kehysmalleilla. Kulmikkaat kehykset taas korostavat kasvojen kulmikasta muotoa.
Ovaalinmuotoiset kasvot ovat symmetriset ja niissä korostuvat tiedotteen mukaan myös pehmeät piirteet.
– Ovaalinmuotoiset kasvot ovat siinä mielessä helppo ”alusta”, että niille sopivat melkein kaikki kehystyypit. Siksi on hyvä lähteä kokeilemaan vaikka jotain erilaista, kuten moderneja ja kulmikkaita tyylejä.
Jos otsa on leveä, leuka kapea ja niiden välissä on korkeat poskipäät, ovat kasvot sydämenmuotoiset. Tällöin Ylätalo suosittelee muotoja, jotka tasapainottavat kasvojen vaihtelevia leveyksiä.
– Valitse kehykset, joissa yksityiskohdat ovat kehyksen alapuolella. Vältä taas sellaisia kehyksiä, jotka liioittelevat otsan leveyttä tai leuan kapeutta, kuten esimerkiksi pilottimallit, optikko vinkkaa.