Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sarjakuvaseuran puheenjohtaja pitää Havukoskea maailman kauneimpana lähiönä – "Asun paikassa, joka on yhä samannäköinen kuin silloin, kun se tehtiin"

Sarjakuvataiteilija: Rami ”H-P” Lehkonen kertoo asioita mieluummin piirroksin kuin sanoin.

Suomen sarjakuvaseuran vantaalainen puheenjohtaja Rami ” H-P ” Lehkonen, 34, sanoo, että yhteiskunnallisia asioita on helppo käsitellä sarjakuvissa. Näiden avulla voi avata lukijoille monimutkaisiakin käsitteitä.

Lehkonen kertoo, ettei osaa selittää asioita helposti sanoilla.

– Pääsen helpommalla, jos sanon kuvilla. Jos viesti välittyy muillekin kuvilla helpommin, niin se on voitto molemmille.

Lehkosen isällä on vaikea lukihäiriö.

– Haluan että, teokseni ovat sellaisia, että isäni pystyy ne lukemaan ja ymmärtämään.

Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtajana Lehkonen aloitti viime joulukuussa edeltäjänsä Reetta Laitisen pyynnöstä. Korona-aikaa edeltäneet osallistumiset tapahtumiin ovat vaihtuneet puhelinsoittoihin.

Lehkosen sarjakuvataiteilijan ura alkoi parinkymmenen sivun lehtisten teolla – niihin aina sisältyi sarjakuva.

Hän opiskeli alaa Limingan taideopistossa. Koulu on arvostettu Suomen sarjakuvapiireissä, kertoo Lehkonen.

– Sieltä ei kuitenkaan pysty valmistumaan sarjakuvataiteilijaksi, koska se on kansanopisto.

Opintojen jälkeen Lehkonen muutti Vantaalle 2011. Taiteilijanimeksi muodostui H-P hänen toisen nimensä mukaan.

Freelancer-töiden ohella hän piirsi amerikkalaiskustantamoille viikoittain ilmestyneitä The Immortal Nerd ja Life Outside the Circle -sarjakuvia. Jälkimmäistä hän pitää parhaana työnään.

Kahden sarjakuvan tuottaminen tarkoitti 15 sivun piirtämistä viikoittain. Normaalisti sarjakuvan tekijällä voi mennä useita päiviä yhteen sivuun, toteaa Lehkonen.

– Se oli tosi tiivistä tahtia, niin päätin, etten halua stressata itseäni tällä tavalla.

Lehkonen perusti oman yrityksen ja kertoo tekevänsä töitä 30 prosentin työajalla.

– Sillä juuri ja juuri pitää itsensä hengissä, naurahtaa Lehkonen

Muu aika menee puheenjohtajan toimiin sekä "hippeilyyn". Tämä tarkoittaa chilien sekä tomaattien kasvattamista parvekkeella sekä puutarhapalstalla Koivukylän ja Hiekkaharjun välissä.

Kauhajoelta kotoisin oleva Lehkonen ilmoittaa Twitter-profiilissaan Havukosken "maailman kauneimmaksi lähiöksi".

– Olen iloinen, että asun sellaisessa paikassa, joka on yhä samannäköinen kuin silloin, kun se tehtiin.