Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päävalmentaja Jari Väisänen on luotsannut PK-35 Vantaan naisia vuodesta 2014 – Kyllästymisen merkkejä ei ole havaittavissa

Urheilu: Jo yhdeksäs kausi punamustien peräsimessä.

Kansallisen liigan kauden alkuun on enää kuukausi. Jari Väisäselle, 58, tämä on jo yhdeksäs kausi PK-35 Vantaan päävalmentajana. Se on lyhyt aikajakso verrattuna vaikkapa Sir Alex Fergusonin (Manchester United 1986–2013) tai Arsene Wengerin (Arsenal 1996–2018) valmentajarupeamiin. Mutta suomalaisessa jalkapallossa – varsinkin ylemmillä sarjatasoilla – se on harvinaisen pitkä pätkä.

– Olen varsinaisessa työssäni tehnyt paljon projektipäällikön töitä. Valmennustyössä näen jokaisen vuoden omana projektinaan, johon täytyy aina saada jotakin uutta; uusia pelaajia, uusia tapoja tehdä asioita tai uusia tavoitteita, Väisänen sanoo.

– On myös tärkeää, että ympärillä on hyvä tiimi, jossa kaikille on tärkeää, että PK-35 Vantaa pelaa sellaista futista, jonka katsomme kehittävän pelaajia.

Viidellä ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan naisten liigassa Väisänen luotsasi punamustat neljästi mestariksi ja kerran hopealle. Vuoden 2019 tammikuun puolivälissä putosi pommi: PK-35 Vantaa jäi hallitsevana mestarina ilman liigalisenssiä.

– Tulossa olleet Mestarien liigan pelit helpottivat pääsemään tilanteesta yli, enkä muutenkaan ole helposti periksi antavaa tyyppiä, Väisänen sanoo.

– Mutta olivathan yöunet jonkin aikaa vähissä ja muutama sitä seuraava kuukausi varsin tuskainen.

Ryhmä oli todella laadukas. Moni pelaajista ei halunnut pelata Ykkösessä ja hakeutui muualle. PK-35 Vantaa nousi heikentyneelläkin koostumuksella saman tien Ykkösestä takaisin liigaan. Mutta terävimmälle kansalliselle kärkitasolle se ei ole vielä onnistunut palaamaan. Toissa kaudella sijoitus oli seitsemäs, viime kaudella viides.

– Nyt meillä on niin hyvä ryhmä, että jos ei isoja loukkaantumisia tule, pelaamme mitaleista, Väisänen uskoo.

– Harjoitteluasenne on todella korkealla. Siitä esimerkkinä kapteeni Sanna Saarinen, 31, joka on sanonut haluavansa olla tällä kaudella yksi liigan parhaista pelaajista.

Väisäsen valmennusura alkoi Vantaan Jalkapalloseurassa jo 1995.

– Pelasin silloin VJS:ssä kolmosdivarissa. Kävin Sakari Pihlströmin pyynnöstä Kaivokselan koululla näyttämässä seuran 9-vuotiaille poikajunnuille saksipotkuja ja muita juttuja. Sille tielle jäin. Sitten olin VJS:ssä muun muassa nappulavastaavana, junioripäällikkönä sekä valmennusvaliokunnan vetäjänä, jopa seuran puheenjohtajanakin.

– Omaa poikaani Valtteria, joka aloitti jalkapallon 4-vuotiaana, olin mukana valmentamassa yli 10 vuotta. Jalkapallon kautta perhe sai sinä aikana paljon uusia ystäviä, joiden kanssa vietämme aikaa vieläkin.

Oman talon rakentamisen vuoksi 2006 oli Väisäsen valmennusputkessa välivuosi, toistaiseksi ainoa.

– Varsinaisesti valmennuskipinä syttyi 2009, kun VJS:n B-tytöt tarvitsivat valmentajaa.

Pallokerho-35 toi juuri siihen saumaan edustusjoukkueensa Helsingistä Vantaalle. Syntyi PK-35 Vantaa, joka aloitti tiiviin yhteistyön VJS:n kanssa.

– Valmensin VJS:n naisia 2012–2013, ja harjoittelimme paljon yhdessä PK-35 Vantaan kanssa.

Miesten joukkueita Väisänen ei ole valmentanut.

– Eikä se ole tällä hetkellä ajankohtaista. Miehille voi ehkä sanoa tietyt asiat suoremmin, mutta naiset jaksavat paremmin kuunnella ja saattavat myös enemmän kyseenalaistaa annettuja ohjeita. Se ei ole huono asia.

Väisäsen valmennuksen kautta ovat nykyisistä naisten maajoukkuepelaajista maailmalle ponnahtaneet Olga Ahtinen (Linköping), Kaisa Collin (Eskilstuna), Sanni Franssi (Real Sociedad), Heidi Kollanen (KIF Örebro), Eva Nyström (Hammarby) ja Iina Salmi (Valencia).

Syksyllä 2018 Väisänen oli lähellä lähteä Kiinan 21-vuotiaiden naisten maajoukkueen valmentajaksi.

– Aikataulut eivät loppujen lopuksi natsanneet. Ehkä onneksi.

Kiinnostaisiko Suomen naisten maajoukkueen valmentaminen?

– En kieltäytyisi.

Väisäsen sopimus PK-35 Vantaan kanssa kattaa myös kauden 2023. Se olisi kymmenes kausi.

– Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka saisin kenkää.

Epätodennäköistä.

Lue myös:

Liigakentille palaava PK-35 Vantaa rakentaa uutta nousua osin uusin voimin – "Profiilipelaajia voisi vielä olla enemmän"