Kaavoitus: Vantaan kaupunki kaavailee Merikotkantiestä "elävää ja kaupunkimaista".

Useita vuosia jumissa olleet suunnitelmat Korson keskustan uudistamisesta ovat saaneet uutta vauhtia Maakotkatiellä sijaitsevan liikekiinteistön omistajan kaavamuutoshakemuksesta.

Kiinteistö Oy Korsonpuomi, haluaa purkaa vuonna 1988 valmistuneen Korson Kauppakartanon kaksi liikerakennusta ja rakentaa niiden tilalle asuntoja sekä uutta liiketilaa kivijalkakerroksiin.

Kauppakartanossa toimii nykyisin muun muassa kuntosali, apteekki, useampia ravintoloita ja kauneushoitola.

Alustavissa suunnitelmissa asuinkerrostaloista tulisi 5–8-kerroksisia ja kerrosalaa koko hankkeella olisi noin 10 000 kerrosneliömetriä. Nykyisellä liikekeskuksella on rakennusoikeutta 3 700 kerrosneliömetriä. Pysäköintipaikat tulisivat omalle tontille.

Liikekeskuksen omistavan Kiinteistö Oy Korsonpuomin toimitusjohtaja Tuomo Tahkola sanoo, että hanke on vasta alussa.

– Siellä on parikin vuotta voimassa olevia vuokrasopimuksia, joita emme aio irtisanoa, Tahkola jatkaa.

Hän toteaa myös, että purkamista ja rakentamista ei tarvitse tehdä kerralla. Osa yrityksistä voi toimia, vaikka toisessa päässä rakennusta purettaisin ja rakennettaisiin. Asuntojen rakentamisaikatauluun vaikuttaa myös niiden kysyntä.

Vantaan asemakaava-arkkitehti Mikel Aizpuru kertoo, että kaupunki haluaa Korson keskustan läpi kulkevasta Merikotkantiestä elävän ja kaupunkimaisen.

– Merikotkantie on niin hieno katu.

Korson keskustan uudistuminen noudattaa Vantaan valtuustokauden strategiaa lisätä kaupunkikeskustojen elinvoimaa ja edistää niiden kukoistusta. Kaavatyössä huomioidaan erityisesti viihtyisyys.

Kaupungilla on ollut vuosia halua kehittää Korson keskustaa, mutta suunnitelmat ovat kilpistyneet lähinnä sirpaleiseen maanomistukseen ja siihen, ettei ole löydetty ratkaisua, joka sopisi kaikille kiinteistönomistajille.

Keskustaan on suunniteltu muun muassa uusia asuinkerrostaloja liiketiloineen ja bussiterminaalia.

Kaupunki on aloittamassa kaavoittamista myös radan itäpuolella terveysaseman vieressä, jossa se omistaa maata yhdessä VR:n kanssa.

Korson Kauppakartanon asemakaavan muutokseen liittyvään osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi kertoa mielipiteensä kaupungille 28. maaliskuuta mennessä.

Lue vielä: Pitkät jäähyväiset Korson keskustan viimeiselle omakotitalolle – Asukas jättää lapsuudenkotinsa vasta vähän ennen purkajien tuloa

Herra Korso tuntee talot ja tarinat

Pian se alkaa: Ensin puretaan Lumon naapuri, sitten Korso-talo

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut