Kuski kaahasi koeajamallaan merkkiautolla pitkin Vantaata – hurjastelu johti kolariin Ilolassa

Kovaa ylinopeutta ajanut autoilija törmäsi punaisiin liikennevaloihin pysähtyneen auton perään Ilolassa viime viikon lauantaina.

Kolaroija oli vain tovi aiemmin ottanut kalliin menopelin koeajoon Tikkurilasta.

Törmäys tapahtui Koivukyläntien ja Epinkoskentien risteyksessä. Poliisi sai tehtävän kolaripaikalle noin kello 13.36.

Hätäkeskukseen oli tullut jo useita ilmoituksia Vantaalla kaahaavasta kuljettajasta.

Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Timo Luoto kertoo tiedotteessa, että törmäyksen jälkeen epäilty poistui paikalta jättämättä yhteystietojaan.

– Molemmat ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä pahoin. Lisäksi törmäyksen kohteeksi joutuneen ajoneuvon kuljettaja loukkaantui, ja hänet kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi, Luoto selvittää.

Poliisi tavoitti epäillyn myöhemmin ja otti hänet kiinni toisen rikostutkinnan yhteydessä: epäilty oli kolarin jälkeen ottanut luvatta haltuunsa toisen auton vantaalaisesta autoliikkeestä.

Poliisi epäilee törmäyksen aiheuttanutta kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamisesta ja liikennepaosta. Autoliikkeen tapauksessa hänen epäillään syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut