Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi poliisiryhmä suitsii nuorisorikollisuutta – rikoskomisario kehottaa aikuisia ilmoittamaan huolestuttavista nuorten asioista matalalla kynnyksellä

Itä-Uudenmaan poliisi perusti nuorten rikoksiin keskittyneen tutkintaryhmän Vantaalle maaliskuun alussa. Ryhmä tutkii nyt keskitetysti kaikki Itä-Uudellamaalla tapahtuneet 15–17-vuotiaiden epäiltyjen rikosjutut.

– Aiemmin tutkinta oli hajautettu Vantaan, Hyvinkään, Porvoon ja Järvenpään poliisiasemille, mutta nyt se on keskitetty Vantaalle, kertoo ryhmän vetäjä, rikoskomisario Sampsa Aukio.

Viime aikoina on keskusteltu paljon nuorten tekemän väkivallan lisääntymisestä ja nuorisojengeistä, mutta tämä ei ollut pääsyy tutkintaryhmän perustamiseen.

– Perimmäinen syy oli se, että poliisi halusi nostaa alaikäisiin liittyvän tutkinnan uudelle tasolle, Aukio sanoo.

– Tavoitteena on, että tutkinnan keskittämisellä voidaan parantaa nuorten rikoksiin liittyvää tilannekuvaa, katkaista aiempaa useamman nuoren rikoskierre mahdollisimman varhain ja lyhentää tutkinta-aikoja. Kun rikostutkinta on keskitetty, syntyy myös laadultaan aiempaa tasaisempaa tutkintaa.

Aukio mainitsee keskittämisen etuna myös sen, että nyt Itä-Uudenmaan poliisi voi luoda aiempaa paremmat yhteydet nuorisoasioissa muihin poliisilaitoksiin. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitoksella toimii samanlainen tutkintaryhmä.

Uuteen tutkintaryhmään kuuluvat tutkinnanjohtaja, ryhmänjohtaja ja tutkijoita. He tekevät Vantaalla tiivistä yhteistyötä alle 15-vuotiaiden rikostoimintaa selvittävän poliisin ennalta estävän ryhmän kanssa.

– Näin yhteistyö alaikäisten rikostapausten selvittämiseksi on mahdollisimman tehokasta.

Rikosten selvittelyyn osallistuvat tilanteen mukaan myös sosiaaliviranomaiset, lastensuojelu, syyttäjä ja muut sidosryhmät, kuten lastenkodit ja koulut. Tutkintaryhmä pyrkii auttamaan nuoria yksilöllisillä tukitoimilla, ennen kuin tilanne on äitynyt pahaksi. Jos ryhmä esimerkiksi arvioi, että näpistykseen syyllistynyt nuori haksahtanee uudelleen samaan laittomuuteen, ryhmä voi ottaa tutkintaan mukaan lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisen.

Aukion mukaan tyypillinen rikoskierre saa alkunsa juuri näpistyksestä.

– Tavallisia nuorten rikoksia ovat myös vahingonteko, nettikiusaaminen ja kunnianloukkaus. Jengiytymiseen liittyvää väkivaltaa ei tule tutkittavaksi kovin usein, mutta sitäkin tutkitaan aiempaa enemmän.

Aukio korostaa, että aikuisten kannattaa ottaa yhteyttä huolta herättävistä nuorten asioista viranomaisiin matalalla kynnyksellä. Moni vanhempikin ilmoittaa poliisille herkästi lapsensa rikoksista.

– Heistä voi tuntua, että itsellä ei ole keinoja puuttua tilanteeseen, mutta poliisilla on, Aukio sanoo.