Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Ennuste: Näin paljon sota ja pakotteet voivat leikata Suomen taloudesta tänä ja ensi vuonna – "Öljyn hinta käy korkeimmillaan tämän kevään aikana"

Venäjän aloittama sota ja länsimaiden asettamat pakotteet voivat leikata Suomen taloudesta 1–2 prosenttia ensi vuoden loppuun mennessä, ennakoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus tuoreessa kolumnissaan.

– Tällainen talousvaikutus ei olisi pieni, muttei mikään katastrofikaan taloudessa, joka kohtaa tilanteen lähes (ainakin teoreettisessa) täystyöllisyydessä.

Lehmuksen mukaan kokonaisvaikutus riippuu siitä, leviääkö sota edelleen vai päästänkö pian jo kriisin liennytysvaiheeseen. Siksi arvio on hänen mukaansa suuntaa antava.

– Venäjän aloittaman sodan inhimilliset kustannukset varsinkin Ukrainassa ovat joka tapauksessa valtavat.

Lehmuksen mukaan vaikutus tulee useiden eri mekanismien kautta.

– Ensinnäkin Venäjän hyökkäys Ukrainaan lisää taloudellista epävarmuutta, mikä voi puolestaan lykätä investointeja ja työllistämispäätöksiä.

Lehmus arvioi, että epävarmuusshokki leikkaisi Suomen bkt:n kasvua ensi vuoden loppuun mennessä 0,1–0,4 prosenttia.

Epävarmuus on jo nyt vaikuttanut öljyn hintaan: helmikuun puolivälissä Brent-laatu maksoi 95 dollaria tynnyriltä ja nyt hinta on jo 130 dollaria tynnyriltä.

– Oletamme, että öljyn hinta käy korkeimmillaan tämän kevään aikana, mutta laskee hieman vuoden loppuun tultaessa. Energian hintashokki nostaa Suomen inflaatiota ja leikkaa kotitalouksien ostovoimaa. Energian hintashokki voisi epävarmuusshokin tavoin viedä Suomen bkt:sta 0,1–0,4 prosenttia ensi vuoden loppuun tultaessa, Lehmus kirjoittaa.

Merkittävimmin Suomen talouteen vaikuttavat kuitenkin pakotteet ja yritysten vapaaehtoiset Venäjä-boikotit. Lehmus nimittää Venäjän-viennin tyrehtymistä ulkomaankauppashokiksi, joka leikannee Suomen kasvusta noin puoli prosenttia.

– Kun lukuun lasketaan mukaan vielä muun euroalueen vientikysynnän supistuminen Venäjä-shokin seurauksena, voi vaikutus Suomen bkt:n kasvuun olla prosenttiyksikön luokkaa ensi vuoden loppuun mennessä.