Jesse Kaikuranta juhlistaa kiertueella 10-vuotista uraansa laulajana ja lauluntekijänä. Kaikuranta teki ensimmäisen albuminsa kymmenen vuotta sitten.
Kaikuranta konsertoi myös Vantaalla. Häntä kuullaan Tikkurilan kirkossa perjantaina 18. maaliskuuta.
– Kaikuranta laulaa ja soittaa itse flyygelin ääressä, ja mukana on kolmihenkinen jousiyhtye, tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist Tikkurilan seurakunnasta kertoo.
Lönnqvistin mukaan konsertista sovittiin heti, kun saatiin tieto koronarajoitusten purusta.
Ukrainan sodan sytyttyä niin artisti kuin seurakunta halusivat auttaa konsertin tuotolla hädänalaisia, kotimaansa jättämään joutuvia perheitä. Jokaisesta myydystä konserttilipusta tilitetään 10 euroa Kirkon Ulkomaanavulle, joka toimittaa hätäavun sodasta kärsiville ukrainalaisille.
Konsertissa kuullaan läpileikkaus Kaikurannan urasta sekä suurimpia hittejä, kuten Vie mut kotiin, Järjetön rakkaus ja Vielä täällä.
Tikkurilan seurakunnassa on kevään aikana myös muita hyväntekeväisyyskonsertteja. Elastisen ja akustisen trion 20. toukokuuta kuultavan keikan hyväntekeväisyyskohteena on nuorille suunnattu, matalan kynnyksen Walk in -terapiapalvelu, jota ollaan käynnistämässä Tikkurilan seurakunnassa. Palvelun avulla tuetaan nuorten mielenterveyttä. Konsertin liput tulevat myyntiin 2. toukokuuta.
Jesse Kaikurannan konsertti perjantaina 18.3. kello 18 Tikkurilan kirkossa, Asematie 12. Liput 20 euroa.