Vantaan kunnossapitopäällikkö myöntää: Sisäilmaoireilusta ei päästä koulujen korjauksilla täydellisesti eroon – Ongelmakoulujen lista on pitkä: Simonkallio, Peltola, Rekola, Kivimäki, Päiväkumpu, Mikkola, Sotunki..

Tilat: Kunnossapitopäällikkö, kaupunginvaltuutettu ja vanhempainyhdistysaktiivi kommentoivat kouluremontteja.

Vantaalla on useampia kouluja ja päiväkoteja, joissa on tehty sisäilmaongelmien vuoksi tutkimuksia, korjauksia ja jälleen tutkimuksia.

Sisäilma-asioiden neuvottelukuntaan kuulunut kaupunginvaltuutettu, lastenlääkäri Tiina Tuomela (kd.) toteaa, että monissa kouluissa ja päiväkodeissa on korjausten jälkeen edelleen sisäilmaongelmia.

Samaa sanoo Vantaan vanhempainyhdistysten kattojärjestö Vanvaryn sisäilmatoimikuntaa johtava Annukka Majanto. Hän hämmästelee korjaustoimintaa.

– Kaupungilla tuntuu olevan varaa pistää miljoonia osakorjauksiin, jotka eivät hidasta terveys- ja korjausvelan kasvua.

Majanto listaa muutamia ongelmakouluja: Simonkallion koulu, Peltolan koulu, Sotungin koulu.

– Mikkolan koulussa on ollut ongelmia jo vuosia, mutta siitä huolimatta tänä vuonna aloitettaviin, oppilasmäärän kasvattamiseen tähtääviin tilanmuutostöihin ei sisällytetty tutkimuksissa esiin nousseita sisäilmakorjauksia kuin valikoidusti, Majanto toteaa.

Ongelmat eivät poistu osakorjauksilla.

Tuomela ottaa esimerkiksi Simonkallion koulun.

–  Simonkallion koulu on hyvä osoitus siitä, etteivät ongelmat poistu tipoittain tehtävillä osakorjauksilla.

Simonkallion koulussa odotetaan vuonna 2024 tehtävää peruskorjausta. Koulu on huonossa kunnossa, Tuomela sanoo.

– Jos sisäilmaongelmaisia tiloja pitäisi luokitella, niin kyllä Simonkallio menisi ykköskategoriaan. Sen peruskorjausta on siirretty ja siirretty.

Vantaan kunnossapitopäällikkö Jussi-Pekka Sojakka katsoo kokonaistilannetta ja kommentoi korjausten vaikutuksia.

– Sellaisia kohteita ei valitettavasti ole oikein olemassakaan, joissa ongelmat olisi saatu täydellisesti korjauksilla pois. Vakavasti altistuneet saattavat oireilla korjatuissa kohteissa toimenpiteiden laajuudesta riippumatta, Sojakka sanoo.

Kosteusvaurioihin liittyviä korjauksia on Sojakan mukaan tällä hetkellä käynnissä Kimokujan ja Yrttitien päiväkodeissa. Tyypillisesti korjaukset ajoitetaan koulun loma-aikaan.

– Akuutteja korjauskohteita ensi kesänä ovat muun muassa Kivimäen koulu, Päiväkummun koulu, Rekolan koulu ja Varian Talvikkitien toimipiste.

Korjausten lisäksi on tehty tutkimuksia. Kaupunki teetti tutkimuksen Simonkallion koulun ensimmäisen kerroksen rakenteista viime vuoden lopussa. Raportti tutkimuksista julkaistiin tammikuun lopussa.

Raportissa on useita mainintoja vaurioista koulun rakenteissa. Mainintoja on myös siitä, ettei vaurioiden vaikutus ole sisäilmalle kovin merkittävä.

Se hämmästyttää Tuomelaa.

– Minusta tuo on aika laimeasti sanottu. Tutkimusten mukaan Simonkallion koulun rakenteissa on paikoin kolmella plussalla mikrobeja, jotka saattavat tuottaa toksiineja. Jos ongelmaa ei korjata ja tilanne pitkittyy, se voi olla merkittävä terveysriski.

Vantaalla vaikutti viime valtuustokaudella sisäilma-asioiden neuvottelukunta. Se lakkautettiin kuluvan valtuustokauden alussa. Majanto sanoo lakkauttamisen olleen poliittinen päätös.

– Neuvottelukunta oli valitettavasti vain neuvoa-antava toimielin. Siitä huolimatta neuvottelukunnan lakkauttaminen oli sekä inhimillisesti että taloudellisesti huono päätös, jolla lakaistiin kaupungin sisäilmaongelmat maton alle.

Kaupunginjohtaja myöntää: Sisäilmatutkimusten tietojen piilottamisessa tehtiin virheitä

Ohjearvot ylittyvät jopa kuusinkertaisesti Simonkallion koulussa – Professori: Miksi odotetaan oireiden ilmaantumista?

Sisäilma

Mitä tapahtui puhdasilmapaviljongille?

Vantaalle avattiin alkuvuodesta 2020 puhdasilmapaviljonki, johon ei kuitenkaan löytynyt oppilaita. Tilaa käytettiin koronapandemian aikana hyödyksi, jotta opetustiloihin saatiin väljyyttä.

Vanvaryn sisäilmatoimikunnan puheenjohtaja Annukka Majanto toteaa, ettei paviljonkiin löytynyt oppilaita osittain siksi, että ehdot sinne pääsemiseksi olivat liian tiukat eikä tilaa aktiivisesti tarjottu oireileville perheille.

Majanto korostaa myös sitä, että lapset ja nuoret haluavat pitää kiinni tutusta sosiaalisesta ympäristöstä, kavereistaan ja opetuksesta ikätasoisessaan ryhmässä.

– Lasten ja nuorten etua ajatellen paviljonkia tärkeämpiä ratkaisuja olisivatkin toimivat korjaukset, avoin tiedottaminen, vanhempien ottaminen mukaan kohdekohtaisiin sisäilmatyöryhmiin sekä toimivat opetusratkaisut oireileville oppilaille.

Lue myös: Sisäilmaltaan puhdas koulutila rakennetaan Simonkylän koulun tontille – tarkoitus valmistua vuoden lopussa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut