Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ensimmäisistä koronarajoituksista on tasan 2 vuotta – Muistatko nämä seikat "suljetusta" Suomesta?

Koulut suljettiin, lapset siirtyivät etäopetukseen, museot, teatterit, kirjastot sekä urheilu-, nuoriso-, järjestö-, harrastus- ja kerhotilat menivät kiinni, kokoontumisten ihmismäärä rajattiin...

Tuttuja määräyksiä parin viime vuoden ajalta, mutta ihan ensimmäisistä koronaepidemian aiheuttamien rajoitusten voimaantulosta on tänään tasan kaksi vuotta.

17. maaliskuuta 2020 valtioneuvosto antoi asetukset valmiuslain käyttöönottamisesta. Perusopetuksen ja lukioasteen koulut suljettiin koko maassa. Lähiopetuksen keskeyttäminen koski myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön toimintaa.

Suurin piirtein kaikki tilat menivät kiinni. Vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä kiellettiin.

Yli 70-vuotiaita ohjeistettiin koronavirusriskin vuoksi pysymään kotona ja välttämään kontakteja muihin. Osa kaupoista pyhitti tietyt aukiolotunnit koronan riskiryhmille.

Riskiryhmään kuulunut Aulis Loponen kertoi Turkulaisen haastattelussa 25.3.2020 tulleensa kauppaan käymään siksi, että halusi tukea kauppiasta.

– Korona ei pelota, mutta harmittaa se, että monelta menee elinkeino, Loponen kommentoi silloin.

Parin päivän päästä Nurmijärven Uutiset kertoi, että k auppaliikkeet aloittivat pisaratartunnoillta suojaavi en pleks ien asentam isen myymälöidensä kassoille .

Samalla alkoi pintojen desinfiointi. HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki totesi, että normaalisti kärryt ja korit pestään kokonaan muutaman kerran vuodessa, mutta tahti muuttui maaliskuussa 2020.

– Tällä hetkellä panostetaan kahvaosiin, johon käsi koskee. Siivousliike puhdistaa ne vähintään kerran päivässä ja henkilökunta mahdollisuuksien mukaan täydentää, Kattilamäki kertoi HU:lle.

Yhtä asiaa ei koronaepidemian aikana ole Suomessa koettu kuin kerran. Uudenmaa laitettiin niin sanotusti säppiin 28.3.2020. Uuttamaata koski liikkumisrajoitus. Viranomaiset tarkistivat kaikkien maakuntaan pyrkineiden ja sieltä ulos halunneiden paperit maakunnan rajoilla ja kyselivät, millä asialla kulkija liikkuu.

Uudenmaan maakuntarajalla tarkastettiin rajoituksen aikana yli puoli miljoonaa ajoneuvoa. Niistä 4 300 käännytettiin ja 115 kuljettajaa sai sakot.

Uudenmaan liikkumisrajoitus kumottiin 15. huhtikuuta.

Todellinen suljetun maan olo tuli viimeistään silloin, kun ravintolat sulkivat ovensa 4.4.2020 ja saivat myydä ruoka-annoksia vain ulos take away -tyyppisesti.

Länsi-Uusimaa kertoi jutussaan 6.5., että lohjalaisen ravintola Nahkurintallin take away -lounas teki kohtuuhyvin kauppansa.

Annoksia meni päivittäin noin 60–100.

– Se on toki kiitettävästi, mutta ei tämä kuitenkaan ole kuin pieni osa siitä mitä normaalisti liikevaihto on, yrittäjä Tarja Kinni kertoi silloin.

Valmiuslain mukaiset poikkeusolot päättyivät 16. kesäkuuta.

Sittemmin Suomen koronatilanne on muuttunut parempaan ja huonompaan suuntaan monta kertaa ja rajoituksia on asetettu sekä purettu yhtä montaa kertaa. Tällä hetkellä Suomessa ei ole voimassa koronarajoituksia.

Lapin aluehallintovirasto on tosin katsonut välttämättömäksi jatkaa tartuntatautilain pykälän 58 d mukaista määräystä tilojen terveysturvallisesta käytöstä. Se on voimassa 31. maaliskuuta saakka.