Esimiehet ovat Vantaalla jatkossa esihenkilöitä –  "Tästä on hyvä aloittaa"

Kieli: Termejä muutetaan materiaaleihin vähitellen.

Esimiehet ovat Vantaan kaupungilla jatkossa esihenkilöitä, ja henkilöstöpalveluissa käytetään termiä muunkielinen vieraskielinen-termin sijaan.

Muutoksesta kerrotaan valtuustoaloitteeseen annetussa kaupungin vastauksessa. Aloitteen tekivät viime vuoden lopulla kaupunginvaltuutetut Funda Demiri (vas.) ja Eve Rämö (vihr.).

Lue myös: Aloite vaatii Vantaata muuttamaan nimikkeet sukupuolineutraaleiksi – Esimiehistä esihenkilöitä, huoltomiehistä kiinteistönhoitajia

Vantaan henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen toteaa, että puheessa ja sähköposteissa uusia termejä käytetään jo nyt.

– Uusia termejä käytetään myös kaikessa uudessa materiaalissa, ja ne muutetaan päivitysten ja uudistusten yhteydessä myös vanhoihin materiaaleihin.

Vanhoja ohjeita ja muita materiaaleja ei kuitenkaan lähdetä systemaattisesti muuttamaan.

– Nimikerumbaa ei laajamittaisesti käynnistetä Vantaan kaupungilla, Lievonen toteaa.

Esimiehestä tulee esihenkilö, mutta Lievosen mukaan kaupunginlakimies jää edelleen nimikkeeksi.

Lievonen pohtii aikaa kuluvan siinä, että uudet termit vakiintuvat riittävän vahvasti yleiskieleen perinteisten tilalle. Nimikkeiden neutralisoinnin näkökulma pidetään mielessä myös vakanssimuutoksia tehtäessä.

Aloitteen tekijät totesivat jo aiemmin, etteivät he oleta termien neutralisoinnin käyvän sormia napsauttamalla, vaan kyse on vuosien työstä.

Funda Demiri kommentoi kaupungin antamaa vastausta:

–  Hyvä että asiaan kiinnitetään nyt huomiota ja jatkossa käytetään sukupuolineutraaleja termejä. Kyse on hyvin tärkeästä asiasta, sukupuolittuneiden rakenteiden purkamisesta. Se vaatii vielä tekemistä, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Nimikkeiden uudistamista kirittää omalta osaltaan hyvinvointialueuudistus.

–  Uudistuksen myötä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen on joka tapauksessa välttämätöntä käydä omat vakanssinsa lävitse, Lievonen sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut