Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kyselyn yllättävä tulos: Tämä ikäryhmä on laiskin lajittelemaan roskansa

Nuoret aikuiset ovat laiskimpia jätteidensä lajittelijoita. Heistä vain noin puolet ilmoittaa lajittelevansa kaikki roskansa. Kaikenikäisistä joka viides lajittelee ne vain satunnaisesti tai ei tee sitä lainkaan, selviää Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n tiedotteesta.

Yrityksen teettämän kyselyn mukaan entistä useampi suomalainen kertoo lajittelevansa jätteistään edes osan. Vain 2 prosenttia ilmoittaa, ettei kierrätä lainkaan.

Tiedotteessa kerrotaan, että tunnollisimpia lajittelijoita ovat yli 65-vuotiaat, joista 79 prosenttia kertoo lajittelevansa kaiken tai lähes kaiken jätteen.

Toinen ääripää ovat 18–24 -vuotiaat nuoret aikuiset, jotka lajittelevat jätteensä muita ikäryhmiä laiskemmin. Kyselyn mukaan juuri he aikovat innokkaimmin lisätä jätteidensä lajittelua lähitulevaisuudessa.

Naiset ovat kyselyn mukaan miehiä innokkaampia lajittelemaan. Kaiken tai lähes kaiken jätteen heistä lajittelee 70 prosenttia. Miehissä vastaava prosentti on 57. Eri ammattiryhmistä eläkeläiset kierrättävät jätteensä muita paremmin.

Tiedotteen mukaan eniten haasteita suomalaisille aiheuttaa lajittelun viemä tila kotona. Se on pulma 29 prosentille. Kyselyn mukaan yli puolet on kuitenkin sitä mieltä, ettei lajittelussa ole mitään vaikeaa.

– Tämä on tärkeä tieto. Kaikki suomalaiset tulisi saada lajittelemaan ja lajittelu on helppo oppia. Tutkimustuloksista on myös nähtävissä, että kun on kerran ryhtynyt arjessaan lajittelemaan pakkausjätteensä, tavasta ei haluta luopua, sanoo tiedotteessa Ringin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen.

Kyselyn mukaan 95 prosenttia suomalaisista ymmärtää, että jätteiden lajittelu on tärkeää. Silti se ei johda kaikilla tekoihin arjessa.

– Ilmastonmuutos on haaste, joka voidaan voittaa vain yhdessä. Lajittelemalla meistä jokainen pystyy vähentämään hiilidioksidin määrää ilmassa ja hillitsemään maapallon lämpenemistä. Lajittelu on jokaisen ihmisen helppo ympäristöteko, toteaa Tanskanen.

Tuhat suomalaista tutkimuksen toteutti IRO Research 8.–16.2. Siihen vastasi 1 000 suomalaista. Tutkimuksen otos painotettiin vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.