Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Neljäs koronarokotus tälle ryhmälle – "Kolme annosta ei tuo riittävää suojaa"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee neljättä koronarokotusta 80 vuotiaille ja hoivakodeissa asuville. THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio sanoo, että heitä on kaikkiaan noin 300 000.

– Toivomme, että tämän ryhmän rokottaminen aloitetaan mahdollisimman pian, kertoi Kontio THL:n sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhteisessä tilaisuudessa, jossa selvittiin maamme koronatilannetta.

Tähän asti neljättä rokotusta on suositeltu vakavasti immuunipuutteisille. Tämä suositus on Kontion mukaan edelleen voimassa.

Kontio toteaa, että THL arvioi koko ajan neljännen rokotteen antamisen tärkeyttä koko väestölle. Hänen mukaansa rokotusannosten tarve kasvaa iän myötä.

– Alle 40-vuotiaissa ei nähdä nousua vakavissa tautitapauksissa ja 80-vuotiaaksi asti kolmella rokotuksella saadaan hyvä suoja.

Kolmannen annoksen jälkeen nähdään suojatehon hiipumista. Kontio kuitenkin sanoo, että voi olla haitallista rokottaa samalla annoksella liian usein. Sillä ei välttämättä saada hyvää vastetta.

– On mahdollista, että syksyllä tulee uusi epidemia-aalto. Silloin neljäs annos voi olla mahdollinen muillekin.

STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen vielä täsmentää, että paras mahdollinen suojateho saadaan, kun rokotusväli pidempi.

Suurin osa niistä, joille nyt suositellaan neljättä rokotusta, on saanut kolmannen rokotuksen marras–joulukuussa. Kun tautimäärät lähtivät nousuun, myös yli 80-vuotiaiden kuolemien määrää kehittyi samaan suuntaan rokotuksesta huolimatta.

– Kolme annosta ei tuo riittävää suojaa. Neljäs annos tuo lisää suojaa kuolemaa vastaan tämän ikäisissä. Nuoremmissa ikäryhmissä kolmen annoksen teho on hyvä.

Suomessa 18 vuotta täyttäneistä 87,2 prosenttia on saanut vähintään kaksi ja 62,6 prosenttia kolme rokoteannosta. Rokotteiden ottaminen on hidastunut selvästi alkuvuodesta.

– Vasta sairastettu tauti on hidastanut rokotteen ottamista, koska rokotetta ei suositella heti taudin jälkeen. Kaikille ei kannata antaa rokotusta jo sairastetun koronan vuoksi, koska se vastaa yhtä annosta.

Kontio muistuttaa, että kolmansien annosten ottaminen on erityisen tärkeää riskiryhmille ja 60 vuotta täyttäneille. Kolmansia annoksia suositellaan myös 12–17-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville.