Martinlaakson kivihiilikattila piti purkaa, mutta sota muutti suunnitelmia – Vantaan Energia selvittää, voiko maakaasua ostaa muualta kuin Venäjältä

Vantaan Energia selvittää parhaillaan mahdollisuuksia ostaa maakaasua muualta kuin Venäjältä. Ostopäätös ei ole kiireellinen, sillä seuraavan kerran yhtiö tarvitsee maakaasua ensi talvena ja silloinkin vasta, jos luvassa on kunnon pakkastalvi.

– Meillä maakaasun tarve on jo vähäinen. Maakaasua tarvitaan jatkossa ainoastaan talven kaikkien kylmimpinä hetkinä, Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen kertoo.

Vantaan Energian lämmöstä noin 10 prosenttia on tuotettu maakaasulla. Toivosen mukaan tähän asti neljännes maakaasusta on tullut Baltian maista, loput Venäjältä.

– Tällä hetkellä ei ole sellaista päätöstä, ettei osteta maakaasua venäjältä, vaan selvitetään eri vaihtoehtoja, Toivonen selvittää.

Kivihiiltä on Vantaan Energialle tullut niin ikään Venäjältä. Kivihiilen suhteen Toivonen kokee yhtiön olevan varsin onnekkaassa asemassa. Yhtiön tavoitteena on luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä vuoteen 2026 mennessä. Yksi välitavoite on ollut kivihiilestä luopuminen ja se toteutuu Toivosen mukaan nyt kuluvan talvikauden jälkeen.

Kivihiilestä luopumisen mahdollistaa Ojangossa sijaitsevan jätevoimalan laajennus, joka otetaan käyttöön tänä keväänä. Toivonen sanoo, että laajennuksen kasvattama kapasiteetti takaa riittävän energiantuotannon Vantaan alueelle.

Jätevoimalan laajennuksen valmistuttua yhtiö suunnitteli purkavansa Martinlaaksossa sijaitsevan voimalaitoksen kivihiilikattilan. Venäjän sotilaallinen toiminta Ukrainaa kohtaan muutti suunnitelmia.

– Jätämme Martinlaakson kivihiilikattilan toistaiseksi käyttöönottovalmiuteen huoltovarmuuden turvaamiseksi. Vaikka varsinainen energian tuotanto siellä päättyy, se on otettavissa käyttöön, jos maailman tilanne muuttuu. Näin meillä on kapasiteettia, jolla turvataan sähköä ja lämpöä vantaalaisille, Toivonen selvittää.

Vantaan Energian maan alle suunnittelema lämmön kausivarasto puolestaan Toivosen mukaan mahdollistaa aikanaan maakaasusta luopumisen kokonaan. Itä-Vantaalle Kehä III:n alle suunniteltu suuri lämpövarasto on suunnitteluvaiheessa. Sotatilanne Euroopassa vaikuttaa Toivosen mukaan energiayhtiön suunnitelmiin. Yhtiön tavoitteena on olla hiilinegatiivinen vuoteen 2030 mennessä.

– Investointien hinnat nousevat ja esimerkiksi teräksen saatavuudessa on jo nyt ongelmia. Joudumme varmasti monien hankkeiden aikatauluja miettimään uudelleen, mutta lämmön kausivarasto etenee toistaiseksi suunnitellusti, Toivonen kertoo.

– Koen, että olemme nyt hyvin onnekkaita, kun olemme tehneet jo pitkään investointeja fossiilisten polttoaineiden käytön ja päästöjen vähentämiseksi. Jo pelkästään taloudellisesti investoinnit maksavat nyt itseään takaisin, kun fossiilisten polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet voimakkaasti, hän jatkaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut